Miten intuitiivinen syöjä olet?

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Syömisen katkeamispiste

Lupailin ammoisessa blogautuksessa palaavani tarkemmin käsitteeseen syömisen katkeamispiste. Joku totesi, että tunnistaa kyllä asian itsellään muttei ole aiemmin kuullut sille nimeä - ei ihme, sillä nimitys on hatustani vedetty.

Aivan tasaisesti törmään kritiikkiin, kun puhu(taa)n syömisen joustavuudesta, 80/20 periaatteesta tai rennosta painonhallinnasta: "ihme päänsilittelyä".. "kyllä on rima matalalla".."nykyihmiseltä ei saa enää vaatia yhtään mitään tai pelätään että se heti menee rikki".. Ja vastaavaa, jossa kritisoijan ajatusmaailma syömisestä on selkeästi vaativampi: terveellisyyden vaatimustaso voi olla korkeampi ja epäterveellisiä joustoja siedetään vähemmän. Eli sanotaan vaikkapa että 80/20 ajattelu muuttuu 98/2 ajatteluksi. Kun tätä kritiikkiä näkee niin ajatukseni on aina melkein sama: "Nyt ei joku hahmota, että se mikä itselle sopii on vaatimustaso, joka romahduttaa monet". Syömisen vaatimustasossa on ihan portaaton säätö: aina voi vaatia enemmän, mutta mitä enemmän vaaditaan sitä useampi ei siihen enää pysty.

Syömisen vaatimustasoon liittyy katkeamispisteen käsite - kehitin sen kun joskus aloin inspiraatiossa tekemään aiheesta tieteellistä katsausta. No eipä ole lähtenyt se(kään) artikkeli mihinkään, sillä tiedettä aiheessa on turhan ohuesti ja viitteellisesti eikä ihan spekulatiivista höttöä kannata lähettää. Toki tutkimusten pohjalta on täysin selvää se, että mitä ahtaammaksi hyvän syömisen käsite tiivistetään ja mitä enemmän joustamatonta on-off kontrollia syömisessä on, sitä enemmän vaikeuksia on tiedossa syömisessä ja sitä huonommin useimmat mm. hallitsevat painoaan. Mutta nämä havainnot eivät riitä siihen mitä ajan varsinaisesti takaa - kun joku raja ylitetään kerran niin se leimaa syömistä pitkäksi aikaa eteenpäin. Kaikki äskeinen tarkoittaa siis, että "syömisen katkeamispiste" on pitkälti tutkimaton käsite ja kuvaan aihetta sen pohjalta miltä se näyttää käytännön kokemusten pohjalta. Hypoteesia, spekulaatiota - ei faktaa.

Mikä katkeamispiste?
Syömistä parannettaessa monet vetävät homman liian tiukalle ja seurauksena on ahmimisia, lisääntyneitä mielitekoja ja negatiivista syömissuhdetta vahvistavia ajatusmalleja, jotka johtavat liikasyöntiin. Ei ehkä heti, mutta ajan kanssa. Tuttu historia monille tämän blogin lukijoille. Katkeamispiste on se piste, missä syöminen vedetään niin tiukalle että nämä vastaiskut ilmaantuvat. Ja olennainen pointti näyttää olevan, että ihmiset jotka ovat kerran menneet reippaasti katkeamispisteen yli eivät pysty jatkossakaan menemään sen yli ilman syömisen vastaiskuja - ja vaikuttaa siltä, että ne vastaiskut tulevat jatkossa yhä helpomminkin syömistä kiristettäessä. Tyypillisin tapaus ilmiöstä on asiakas, joka muistelee hyvin onnistuneita ensimmäisiä/stä laihdutusta ja on yrittänyt jopa muutaman vuosikymmenen toteuttaa samaa metodia jatkuvasti huonommin tuloksin. Mutta se juna meni jo - tiukka ote voi toimia, mutta jos se joskus repeää niin se ei näytä enää toimivan jatkossakaan. Kovan kontrollin tie on käyty loppuun ja pitää keksiä uusi syömistapa, joka vaatii vähemmän itsekuria ja onneksi sellaisia on.

Tietysti katkeamispiste ei ole paikallaan pysyvä "piste" jota ei koskaan voi ohittaa. Hyvillä voimavaroilla ja kohennetuilla ajatusmalleilla katkeamispiste on paljon kauempana kuin väsyneenä ja romahdusta luovilla ajatusmalleilla. Ei ole mieltä yrittää tarkasti haarukoida missä katkeamispiste menee vaan keskeistä on tiedostaa että sellainen on olemassa syömisessä ja joku tolkku pitää olla siinä kuinka paljon luulee pystyvänsä puristamaan itsestään irti. Ja pitää tiedostaa ympäröivä elämä - jos elämä vetää tiukalle muutenkin, niin syömisessä tiukennuksen varaa ei sillä hetkellä ihan mahdottomasti todennäköisesti ole.

Tällaisessa katkeamispisteen käsitteessä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Vaikkei ammattitermi olekaan niin mielenterveysasioissa ihmiset puhuvat yleisesti katkeamispisteestä. Jaksamisessa ihminen pystyy puristamaan itsestään huimasti - mutta jos seinä tulee ensimmäisen kerran eteen (burnout, masennus, ahdistus tms.) niin hän ei tämän katkeamisen jälkeen pysty puristamaan itsestään lähellekään samaa jaksamista ilman että ongelmat nostavat päätään. Jos on kerran nuukahtanut, niin jaksamisen jatkossa heikentyessä käynnistyy helposti negatiivisia reaktiomalleja, jotka altistavat uuteen oireiluun . Oireilu on signaali sille, että jotain ihan perustavanlaatuista pitää muuttaa omassa toiminnassa ja pitää opetella mitoittamaan omaa toimintaa ja ajatusmalleja niin, että ongelmilta vältytään. Ja kun näitä muutetaan niin sitten taas jaksetaan enemmän.

Ja aivan sama syömisessä. Voit vetää itsesi tiukalle syömisessä ja onnistua aikasi. Mutta jos/kun lopulta katkeat, niin siinä usein opitaan haitallisia reaktiomalleja joiden seurauksena uudet samanlaiset yritykset toimivat kerta kerran jälkeen huonommin ja syömisen repeäminen on merkki, että ylitettiin raja jota ei olisi pitänyt eikä ainakaan jatkossa kannata ylittää. On hedelmätöntä yrittää vierittää syytä syömisen repeämisestä oman surkeuden tai heikon itsekurin niskoille kun realiteetti on, että suhteessa omaan elämäntilanteeseen itse tekeminen oli liian tiukkaa sekä käytännön syömisessä että syömisen psykologian kannalta. Ja sitä tekemistä pitää muuttaa, niin syömisen voi saada taas hallintaan.

Joillakin katkeamispiste on pitkällä
Jotkut ihmiset voivat pitää syömisessä tiukkaakin linjaa ilman ongelmia ja isompia ponnisteluja. Ja se mitä kutsun tiukaksi linjaksi ei näille ihmisille edes ole tiukkaa vaan suht' arkinen asia. Esimerkkinä vaikkapa vuosikausia kalorirajoitteista ruokavaliota noudattamaan pyrkivät henkilöt Calorie Restriction Societyssa, joiden syömiskäyttäytymisen havaittiin olevan terveempää kuin ylipainoisilla verrokeilla - ja se ei varmasti johdu kalorirajoittamisesta vaan siitä, että tällaiseen toimintaan pysyvämmin valikoitunee hyvän itsehallinnan omaavia ihmisiä ja heille jatkuva lievä kalorirajoitus ei vain ole kummoinen ongelma. Mutta kyseisen tutkimuksen abstraktistakin löytyy kuvaava lause, joka koskee pitkäaikaista kalorirajoitusta mutta on minusta laajennettavissa monenlaiseen tiukkaan syömisotteeseen: "Since modifying trait factors may be unrealistic, there may be psychosocial boundaries to the capacity for sustaining calorie restriction".  Eli "näyttää sopivan joillekin, mutta lienee epärealistista useimmille".

Mikä sitten erottaa ne jotka pystyvät tiukkoihinkin rajoihin syömisessä niistä joilla saman yrittäminen katkaisee hyvän syömisen? Helppo vastaus on hyvä itsehallinta, mutta itsehallintakin kumpuaa jostakin. Ja vaikka siellä on muitakin tekijöitä niin taustalla on myös monia voimavaratekijöitä. Ja näin palaamme takaisin uneen, stressinhallintaan jne. joiden muutoinkin pitäisi olla osa syömisen pohdintaa. Mutta toki on olemassa kognitiivisia strategioita ja käytännön systeemeitä, joilla itsehallintaa voi kehittää. Itsekontrollihan on kuin lihas - se väsyy lopulta jossain kohtaa, mutta sitä voi myös kehittää. Ei silti, että pitäisin hyvää itsekontrollia jonain hyveenä. Se on lähinnä ominaisuus, joka helpottaa toteutusta mutta se voidaan valjastaa hyvään tai pahaan.

Vaikka hyvällä itsehallinnalla voidaan pitää kasassa aika tiukankin oloista syömisrutiinia, niin siinä on kyllä riskinsäkin, joka on realisoitunut monelle ihmisille. Tyyppitapaus on henkilö, joka nuorena pystyy pitämään kasassa aika tiukankin syömisotteen ja se toimii vuosikausia. Mutta iän myötä alkaa kasaantua kaikenlaista, joka syö voimavaroja ja samalla itsehallintaa: stressaava työ, lapset, univajeet, terveysvaivat jne. Ja yhtäkkiä käykin se huonoin syömisen kombinaatio - tiukat vaatimukset yhdistyvät heikentyvään itsehallintaan. Mielitekoja, ahmimisia, painonnousua on seuraus. Ei käy kaikille, mutta monille jotka vannovat itsehallinnan nimiin. Ja siitä syystä näkisin järkeväksi mitoittaa omaa syömistä sellaiseksi, joka ei isompaa itsehallintaa vaadi.

Miten jatkaa katkeamisen jälkeen?
Syömisen tiukka ote yhdistettynä heikkoon itsehallintaan on siis erityisen huono yhdistelmä. Tätä yhtälöä voi lähestyä kahta kautta: vähennetään syömisessä joustamattoman kontrollin määrää tai parannetaan itsehallintaa. Itse keskityn syömisen kontrollin purkuun sopivalle tasolle ja sivujuonteenomaisesti kosketan itsehallintaa muiden tekijöiden kautta. Pikkujutuista opetellaan olemaan välittämättä, ruokamäärien hallintaa vähennetään, kieltäviä ajatusmalleja puretaan, opetellaan kohtuuden hallintaa jne.. Sitä voi aloitella myös itse. Ja samalla katsotaan jaksamisen keskeisiä juttuja, jotka auttavat painonhallintaa sekä parantavat voimavaroja ja itsehallintaa. Ei varsinaisen itsehallinnan kehittäminen ihan pöllöä liene. En vain itse sitä työtä tee ja tavoitteisiin tunnutaan pääsevän ilmankin että itsehallintaa varta vasten pyritään kehittämään.

Blogini on täynnä juttuja, jotka käsittelevät miten syömistä voisi toteuttaa pienemmällä itsehallinnalla, joten en niitä tiivistä tähän. Keskeistä minusta on tunnistaa oma katkeamispiste ja se, ettei kerta toisensa jälkeen yritetä laihduttaa tai parantaa syömistä tavalla, joka ylittää sen. Siihen kuitenkin koko ajan törmää kun ihmiset haikailevat aiemmin toimineiden tiukkojen kuurien, karkkilakkojen tms. perään "kun ne silloin joskus hyvin toimivat mutta nykyään repeilee aika paljon". Jos painon tai syömisen kanssa tuskailee tänä päivänä niin eivät ne oikeastaan hyvin toimineet edes silloin alussa ja vielä surkeammin ne toimivat nyt.

34 kommenttia:

  1. Kiitos Patrik, tämä oli niinkuin synninpäästö syntiselle. Oma syömisen katkeamispiste tuli viime joulukuussa, kun erehdyin kokeilemaan 5:2-dieettiä. Sen jälkeen en ole saanut enää kiinni hyvästä syömisestä, todennäköisesti yritän siis aivan liikaa ja liian rajuilla muutoksilla. Herätti ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Ihan samanlaiset mietteet 5:2-dieetistä, sen seurauksena ahmimiskohtauksia, joille ei loppua tunnu olevan. Ahdistus ja masennus tullut seuralaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, 5:2 ongelmahan on se että se toimii heikoiten just siinä suurimmassa käyttäjäkunnassa eli ylipainoisilla naisilla.

      Poista
    2. Huh, onneksi olen lopettanut dieettien testaamisen (ja siinä sivussa laihtunut melkein 20 kg) eikä ole edes tarvetta kokeilla tätä. Tiedän jo sanoa mikä olisi lopputulos. En voi kuin ihmetellä miten pääsin pitkään asioita hauduteltua TODELLA kiinni näistä jutuista mitä Patrik kirjoitat. Aina tulee vain mieleen sanoa, että juuri näin. Olisin juuri sinun "mannekiini", edelleen pudotan painoa ilman että kukaan edes huomaa (muuta kuin muuttuneesta ulkonäöstä). On ollut hassua havaita, että olen kuin kuka tahansa "normaali" ihminen. Olen siis nyt melkein 40-vuotiaana vihdoin oivaltanut myös sen, etteivät useat minun ympärillä olevat normaalipainoisetkaan syö miten sattuu vaan suht säntillisesti arkena (ja herkkuja sitten poikkeustilanteissa). Olen elänyt siinä harhassa, että kaikki normaalipainoiset ovat sellaisia jotka voivat syödä mitä tahansa lihomatta. Voi miten väärin olen luullut.

      Poista
  3. Tämä on (taas) mainio kirjoitus sinulta. Tuo hienosti tasapainoa äärilinjauksiin, joita eri muodoissa on niin paljon tarjolla mediassa ja netissä. Yksilöiden välillä on älyttömän isoja eroja "kantokyvyssä" ja kaikissa persoonallisuus- ja olosuhdetekijöissä. Ne jää monesti liian vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa sekä kliinisissä tutkimuksissa, mutta kliinisessä työssä ne suorastaan puskevat päälle ja on pakko huomioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Kantokyky on muuten mainio termi.

      Poista
    2. Aihepiirin sopivasti kanadalainen lihavuuslääkäri Yoni Freedhoff on muotoillut uudessa kirjassaan "Diet Fix" aika fiksusti asian. Paras dieetti on jokaiselle ihmiselle:

      "Ultimately a person’s “best” diet is the healthiest diet that *they can enjoy*, as diets that are merely tolerable, given food’s star billing as one of life’s most seminal pleasures, simply don’t last."

      Poista
  4. Toisaalta kirjoitus avasi silmäni eli tällainen ilmiö on olemassa ja on muitakin, joille on käynyt samoin. Näen valon pilkahduksia. Tavattoman tärkeä kirjoitus! Kiitos

    VastaaPoista
  5. Varmaan jossain määrin epäonnistumisissa vaikuttaa yksilön ego depleetio eli minän uupuminen, jota ilmenee yksilöllä päätöksenteon jälkeen. Päätöksenteko esimerkiksi valintatilanteessa koskien aihetta "mitä syön tänään" voi vaikeutua, jos on rankka päätöksien täytteinen päivä takana. Pointtina se, että useiden päätöksien välillä oleva liian lyhyt mielen ja kehon palautumisaika johtaa siihen, että seuraavan päätöksen tekeminen väsyttää enemmän kuin edellisen ja voi johtaa seuraavan päätöksen kohdalla siihen, että mennään jaksamisen puutteessa sieltä, missä aita on matalin.

    On tutkittu, että tämä minän uupuminen ja päätöksenteon jälkeinen väsymys johtuu päätöksenteon jälkeisestä veren glukoosin tason laskusta. Kirjoitin tämän lähinnä ulkomuistista, mutta Baumeisterin ja Vohsin nimellä löytyy varmasti aiheesta lisää (englanniksi siis ego depletion)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten on jo ilmaistu, hyvä itsehillintä auttaa kaikessa toiminnassa ja omien haluttujen tulosten saavuttamisessa. Baumeisterin ja Vohsin teksti aiheesta löytyy googlesta kokonaisuudessaan artikkelin nimellä: self-regulation, ego depletion and motivation.

      Poista
    2. Jep. Oikeastaan tuo itsehallinta on lihas joka väsyy sisältää myös tämän ego depletionin. Joka on kyllä lysti sana ja sisältyy viimeaikojen lystikkäimpään tutkimuksen nimeen: "Sweet delusion. Glucose drinks fail to counteract ego depletion." Näin tutkimukset nimetään.

      Poista
  6. Jotta pystyy noudattamaan tiukkaa kalorirajoitusta, pitää varmaan hyvän itsehillinnän lisäksi olla toinenkin ominaisuus: ei pidä syömisestä erityisemmin. Siinä on pakko olla isoja eroja ihmisten välillä - joidenkin ihmisten suussa kaikki syötävä maistuu paremmalta kuin joidenkin toisten. Samaan tapaan kuin jotkut tykkää musiikista paljon enemmän kuin muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumpumkatti
      Olen usein ihmetellyt näitä laihdutusvinkkejä: vähennä sokeria, vähennä rasvaa, vähennä pikaruokaa ja kaikki vastaavat. Eivät ne ole ongelmia. Ongelma on se, että ruoka on niin hyvää, varsinkin nälkäisenä ja nälkä tulee monta kertaa päivässä.
      Kun joskus kokeeksi olen täyttänyt kiloklubin ruokalistaa, niin totean mielikuvani syömistä olevan oikea: syön terveellisesti ja monipuolisesti.
      Annoskoon pienentämiseksi olen nyt ottanut vanhat pienemmät lautaset käyttöön ja lisäksi yritän karsia leipää puolittamalla leipäpalat.

      Poista
    2. Kyllä ruuan palkitsevuussa ihmisille on eroja ja suuri palkitsevuus ilman muuta yhdistyy suurempaan syömiseen. Ja maku liittyy tähän palkitsevuuteen. Mutta palkitsevuuden takana on monenlaisia tekijöitä ja mm. pelkillä opituilla ajattelumalleilla on valtava vaikutus palkitsevuuteen. Ja monet syömisen puutteet lisäävät palkitsevuutta. En menisi sanomaan, että yleisemmin selitys syömisen hallinnalle tai painolle löytyy siitä, että jotkut ei vain tykkää enemmän ruuan mausta - tutkimuskaan sitä ei erityisemmin tue. Jotkut ihmiset ei tietysti välitä kummemmin ruuan mausta, mutta hekin voivat olla minkäkokoisia vain.

      Esimerkkinä ylläoleva anonyymin kommentti: syömisen tekninen terveellisyys ei vielä riitä painonhallintaan jos ajatusmalleissa ja muilla elämänosalueilla on paljon palkitsevuutta lisääviä osasia ja niitä varten pitää katsoa syömisen ajatusmalleja. Tämä olisikin ohjeeni anonyymille annosten pienentämisen sijasta.

      Esimerkiksi käytännön työssä kun lasketaan ruuan palkintoarvoa (ja laihdutaan) niin aika moni kuitenkin sanotaan että ruoka maistuu paremmalta ja nautittavammalta kuin ennen.

      Taidanpa blogauttaa tästä koska on niin monisyinen asia tässä vastattavaksi..

      Poista
    3. Kaksi isoa synonyymia ruoalle taitavat olla tauko ja vaihtelu.

      Opiskelussa ja työssä voi pitää ruoka- tai kahvitauon. Siksi ajaksi voi keskeyttää sen, mitä ikinä olikaan tekemässä. Joskus se hetki merkitsee myös sosiaalisuutta, keskustelua muiden kanssa, mutta nykyelämässä harvoin.

      Vaihtelu. Kun ajaa pitkää matkaa autolla, ruoka tarjoaa myös vaihtelua, vaikka se olisi laukusta kaivettu omena. Jatkuva purukumin syöminen ei sekään ole hyväksi, siinä vain oppii syömään jatkuvasti.

      Jään odottamaan blokkausta, mitä muita piilomerkityksiä löytyy.

      Poista
    4. Mulla on sama, että syön ihan hyvin 80/20 säännön mukaan terveellisesti, mutta kaikkea vähän liikaa, koska paino hiipii ylöspäin, hitaasti, mutta kuitenkin.
      Mä olen jo useamman vuoden tätä asiaa pohtinut, enkä ole keksinyt niitä ajatusmalleja tai muita palkitsevuutta lisääviä asioita, joita itselläni olisi - paitsi sen, että kaikki maistuu niin hyvältä. Ehkä olen vain sokea itselleni, kuten ihminen usein on. Odotan blogautusta aiheesta mielenkiinnolla!

      Poista
    5. Mä pohdin tota itsehillintää lisää. Luulen, että kaikilla ihmisillä on huono itsehillintä. Se vain näkyy eri ihmisillä eri tavoin riippuen siitä, mitä heikkouksia kenelläkin on. Jos on heikkona ruokaan, tulee syötyä liikaa ja lihoo. Jollekin muulle ei tuota mitään vaikeuksia syödä vain sopivasti, koska sitä heikkoutta ei ole.
      Sen sijaan voi olla täysin kykenemätön menemään ajoissa nukkumaan ja nousemaan ylös kellon soidessa. Itselläni siinä ei ole vaikeuksia, enkä tarvitse juurikaan itsehillintää pitääkseni unirytmin kunnossa.
      Samoin mulla ei ole vaikeuksia lähteä salille tai lenkille, koska lähden sinne mielelläni ja tarviin itsehillintää lähinnä siihen, etten lähde treenaamaan kipeenä tms.
      Koulussa sain aina läksyt tehtyä hyvin pienellä itsehillinnällä ja siksi ne olikin aina tehtynä ja numerot aina kiitettäviä. Toisin oli monella muulla, joilla läksyjen teko olisi vaatinut enemmän itsehillintää.
      Mä en tarvitse itsehillintää pysyäkseni erossa alkoholista, koska en erityisemmin tykkää siitä. Monella muulla ei ole noin helppoa.
      Enkä tarvitse itsehillintää pysyäkseni uskollisena omalle puolisolle. Tässäkin monen itsehillintä pettää.
      Maailma on sillä tavalla epäreilu, että joidenkin meidän heikko kohta näkyy ulospäin ja vaikuttaa terveyteen enemmän kuin toisten.

      Poista
    6. "Luulen, että kaikilla ihmisillä on huono itsehillintä."

      Yhtä lailla voisi ajatella, että itsehillintä on ihmisellä hyvä, mutta kullakin ihmisellä eri asiat ovat eri tavalla raskauttavia ja hyväkin itsehillintä voi pettää.

      Sitten jos tuntuu siltä, että elämässä moni asia menee pieleen "kun ei saa mitään tehdyksi", voi miettiä sitä, mitä huonoille olosuhteille voi tehdä, koska itsehillinnässähän ei välttämättä ole vikaa. Olosuhteiden parantaminen sujuu muutenkin helpommin kuin jonkun kuvitellun heikon henkisen ominaisuuden parantaminen. Ainakin näin olen asian itse kokenut.

      - T.

      Poista
    7. Varmaan itsehillinnässä eroja jonkin verran on, mutta enempi taitavat vaikuttaa kuitenkin juurikin nämä elämän voimavaratekijät, opitut reaktiomallit ja kaikenlainen sälä joiden vaikutus vaan on suurempi. Ja samoilla linjoilla Teen kanssa - muutetaan niitä taustatekijöitä.

      Poista
  7. Hei Patrik,
    totta joka sana. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tänään taas itsehallinta petti ja johti ahmimiseen. Olen itseeni niin helvetin pettynyt. Työstressi on nyt vaan niin valtava. Enkä vaan osaa lopettaa. Satakakskytä lasissa koko ajan ja ylikierrokset päällä. Hallitse siinä sitten jokaista suupalaa, joista jokainen aiheuttaa ahdistusta. Olisin mielelläni anorektikko enkä ylipainoinen bulimikko

    VastaaPoista
  8. Kiitos aivan mahtavasta kirjoituksesta! Tämä toimi suurena valaistuksena, en ollut ennen itseasiassa havainnut koko ilmiötä, vaikka se onkin ollut toisinaan vahvana tekijänä elämässä.

    Olen viime aikoina kahlannut läpi kirjojasi ja löytänyt ihan uudenlaisen suhtautumisen ruokaan. Tai no, oikeastaan suhtautuminen ei ole uudenlainen, vaan vähän samanlainen kuin lapsena - eli rento ja mutkaton. Erilaisten fitnessdieettien ja loputtoman laihdutustavoittelun jälkeen on ihan uskomattoman huojentavaa huomata, miten se rentous ihan oikeasti voi toimia. Olen siis ihan normaalipainoinen, mutta olen keskittänyt ihan älyttömästi energiaa siihen, että miten voisin laihtua vielä vähän ja miten pitää kontrolli yllä, kuinka kauan olen nyt herkkulakossa ja mitäs sitten kun se loppuu... Ihan älyttömästi kiitoksia sinulle!

    Yksi kysymys mulla heräsi kirjastasi, nimittäin arkiaktiivisuudesta. Harrastan kuntoliikuntaa 4-7 kertaa viikossa, mutta arkiaktiivisuus jää toisinaan aika vähälle, kun olen jotenkin ajatellut kuntoliikunnan riittävän. Onko niin, että puutteellista arkiaktiivisuutta ei voi mitenkään kompensoida kuntoliikunnalla? Tietenkin energiankulutuksen kannalta kaikki on lisää, mutta jos ei mietitä kaloreita, niin olisi kiva kuulla, mitä terveydellisiä vaikutuksia juuri arkiliikunnalla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä arkiaktiivisuudella näyttäisi olevan terveyshyötyjä joita kuntoliikuntakaan ei riitä kattamaan. Ja ihannetilanteessa ollaan arkiaktiivisia ja kuntoliikkuvia. Mutta kyllähän nuo sinun määräsi ovat sellaisia, etten alkaisi arkiliikunnan puutteesta murehtimaan. Mutta jos arkiliikuntaa saat joskus luontevasti lisää vaikka työmatkakulkuna niin ei todella tarvitse joka päivä kuntoliikkua ellet sitten vaan ole niin fiiliksissä asiasta.

      Poista
  9. Olen ollut ylipainoinen lapsesta asti, ja laihduttanut myös lapsesta asti. Tässä tekstissä oli eniten järkeenkäypää tietoa niistä mekanismeista, joita olen toistanut 25 vuotta jo. Kiitokset, tuli valoa luolaan pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  10. Tämä oli hyvä teksti, jälleen kerran - kiitos siitä!
    Ilmiönä tosiaan tuttu ja ajanut syömishäiriömaailmassa laidasta toiseen. Tällä hetkellä hitaasti mutta varmasti opettelen, että katkeaminen tietyssä kohtaa on todella osani, halusin tai en. Täytyy erikseen vielä kiittää tuosta käsitteestä, jotenkin sen kautta jo silloin aiemmassa tekstissä sain selitettyä itselleni hieman, miksi tietty kuvio toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Tosin itselläni laihdutus on kaikilla kerroilla mennyt aina asteen pidemmälle, mutta näköjään myös "katkeaminen" on vastaavasti tapahtunut rajummin. Eli katkeamispiste voi siirtyä pidemmälle, mutta sen seuraukset voivat olla voimakkaammat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tätäkin näkee että tiukalla otteella jotkut pystyvät viemään hommat entistä pitemmälle ja isommalla romahduksella. Itse asiassa kehohan adaptoituu tiukoissa kuureissa mikä mahdollistaa fysiologian kannalta tiukemmat kuurit jatkossa - se pää ja opitut reaktiomallit vaan monilla prakaa ja näin ei yleensä käy. Mutta voi siis käydä kuten sinulle ja kehon sopeutuminen on siinä yksi mahdollinen selittäjä. Yhdestä spoeutumistavasta olen kirjoittanutkin aiemmin: http://patrikborg.blogspot.fi/2013/01/verensokerisaaga-miksi-kovaa-nalkaa.html

      Poista
    2. Kiitos linkistä, tuota en ollutkaan lukenut aikaisemmin. Tällä hetkellä, kun omiin nälkätuntemuksiin ei vielä ole kovasti luottamista ja ruokailut hoidan kellon ja listan mukaan, olen kyllä jo huomannut jotain, mistä tuossa kirjoitit. Esimerkiksi niinkin "pienen" asian kuin aamupalan ja lounaan välin kaventaminen neljästä kolmeen tuntiin, on selvästi vaikuttanut positiivisesti. Ja aluksi tuntunut jatkuva ähkykin näyttää hilliintyvän, ja "raskaumahakin" laskee kokoajan siedettävämmässä ajassa. Ja vaikka ensin on ähkypuhki syömisestä, silti seuraavan ruoka-ajan koittaessa melkein voisin sanoa tuntevani nälkää. Että ehkä tämä tosiaan on niinkin yksinkertaista ja siksikin niin monimutkaista, että tasaista syömistä. Ja oletan, että joskus sitä voi tehdä ilman listojakin :)

      Poista
  11. Kiitos Patrik ajattelumaailmaani kovastikin muokanneista kirjoituksistasi.
    Kun kuuntelin ensimmäisen kerran luentosi "tutkitut ja hutkitut" vieritin muutaman helpotuksen kyyneleen. Taustani on hyvin tavallinen; nuorena hoikka, sittemmin jojoillut koko aikuisikäni. Olin jo epätoivoinen painoon liittyvien asioiden kanssa kunnes tuo luentosi, sekä kirjasi, jotka olen lukenut kaikki, aivan kuin vapauttivat minut. Siinä silmänräpäyksessä aloitin rennon painonhallinnan opettelun ja paluuta ei ole. Hidasta on, miksi ei olisi! Olenhan kiusannut itseäni toistakymmentä vuotta laihduttamis-ajatuksilla. Toivottavasti ei mene yhtä kauaa "palautua".
    Katkeamispisteen koen hyvin vahvana. Minulla se on hyvin lähellä. Jo pelkkä ajatus laihduttamisesta tekee vastenmielisen olon ja halun syödä epäterveellisesti. Olen varmaan vielä niin alussa tässä muutoksessani, että itseni painostaminen yhtään mihinkään edes vähäiseen "ylikontrolliin" potkaisee välittömästi takaisin. Luulen, että ajan kuluessa vahvistun ja katkeamispisteeni siirtyy kauemmas. Nyt tuntuu siltä, että minun täytyy olla hyvin lempeä ja varovainen itseäni kohtaan kokonaisvaltaisesti. Sillä olen huomannut myös, että mitä myönteisemmin ajattelen, sitä paremmin minulla menee myös painonhallinnan suhteen. Hassua, että kirjoitit tästä juuri nyt, kun olin itsekin ajatellut asiaa oman elämäni viitekehyksessä.

    t. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Ja ei ole ihan harvinaista että tarpeeksi rankalla taustalla se katkeamispiste on todella nopeasti edessä. Pitää mennä hyvin sallivalla ja positiivisella otteella..

      Poista
  12. Kun laihduttaminen tai oikeastaan sen uusi alku on tuore, niin laihdutus on usein mielessä. Mietin sopivia keinoja toteuttamiseen. Täytän kiloklubin listaa. Eli käytännössä asia pyörii mielessä aina ruokaa ottaessa ja sitten syömisiä merkatessa ja lisäksi liikunta on yksi.
    Tämä koko juttu on kuin joku palikkatalo, jota yritän koota.
    Monta vuotta sitten, kun olin nykyistä noin kymmenen kiloa pienempi, yritin laihduttaa Painonvartijoiden avulla. Sitä nälkää ja päänsärkyä ja ihan jatkuvaa ruoan ajattelua kestin vajaan viikon ennen kuin tuli katkeamispiste vastaan.

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen tuo uusi kyselyaihe - odotan innolla, minkälainen testi siitä saattaa syntyä. Oli kyllä vaikea pohtia, kuinka montaa kertaa olen vuorokauden sisällä miettinyt laihduttamista tai yliopainoa - vastasin 2-5 kertaa, joka saattoi olla hieman alakanttiin, jos jokainen ajatus lasketaan. Harmittelen ylipainoani pukeutuessani, meikatessani ja katsoessani peiliin. Yritän saada siitä motivaatiota, kun lähden liikkumaan ja kun laitan tai syön eväitä töissä, kieltäydyn kahvilla työkaverin leipomista kekseistä ja yritän jaksottaa eväät siten, että jaksan koko päivän. Lisäksi käyn vaa'alla joka päivä, kirjaan tuloksia taulukkoon ja etsin epätoivoisesti positiivisia signaaleja siitä, että "puhdas syöminen" ja reipas liikunta olisivat liikuttamassa painoa alaspäin lähemmäksi normaalipainoa. Niinä päivinä, kun vaaka aamulla näyttää pudotusta, olen onnellinen. Taas toisina päivinä, kun pysyy paikallaan tai jopa nousee, olen ahdistunut sekä altis repsahtamaan. Laihdutus tuottaa siis sekä positiivisia, että negatiivisiä tuntemuksia.

    VastaaPoista
  14. Kysyisin sulta mieltä kaihertavaa asiaa, koska olet toiminut niin syömishäiriöisten kuin ylipainoistenkin kanssa..
    Olen sairastanut vaikean anoreksian, ja sen takia laihduinkin vaarallisiin lukemiin. Nyt kehoni on terve.
    Minulla on kuitenkin alkanut tulla kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä oireita, ja myös kilpirauhasarvoni ovat huonontuneet.
    Oletko kuinka paljon huomannut kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuneita anoreksiaa sairastavia/anoreksiasta parantuneita? Olenko voinut omalla toiminnallani pilatua kilpirauhaseni?
    Toisaalta olen myös huolissani painostani, koska se on alkanut kohoamaan normaalistaan, vaikka ruokamäärät eivät tervekehoisella ylitykään. Eli syön n. 1600 kcal (ja energiatarvelaskureilla päivittäisenergiantarpeeni olisi 2000-2200 kcal). Miten neuvoisit minua painonhallinnassa, koska lihon noin pienestäkin?
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpirauhasen vajaatoiminta anoreksian aikana on yleistä ja vaikkei tutkimusta aiheesta juuri ole, niin sen "puhkeaminen" anoreksian jälkeen ei ole harvinainen tarina. Kyllä potilasjärjestöjenkin tiedotteissa muistaakseni kilpirauhasen vajaatoiminta mainitaan yhdeksi anoreksian mahdolliseksi seuraukseksi vaikkei tutkimusta paljoa ole.

      Mutta toinen puoli on, että vajaatoiminta kehittynee näissä tapauksissa aliravitsemuksen seurauksena eivätkä tasot tokene ainakaan jos aliravitsemus jatkuu - ja sinulla noilla kalorilukemilla aliravitsemus jatkuu.

      Sinuna etenisin kahdella rintamalla. Jatka kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitotasapainon hakua kunnes joku hyvä tasapaino saavutetaan. Ja samalla opettelet syömään riittävästi energiaa. Kyllä, paino saattaa nousta kunnes löydät sopivan tasapainon molemmissa ja tietysti se pelottaa - ja siksi kannattaisi hakea apua myös syömiseen. Mutta jos et uskalla alkaa syömään normaalisti niin ei se kilpirauhasen vajaatoimintakaan stabiloidu ja sitten on vielä isompia ongelmia jatkossa.

      Poista
  15. Olen ja en ole oppinut katkeamispisteestä. Olen nykyään rento laihduttaja eli syön 80/20 periaatteella, mutta en uskalla olla kontroloimatta tarkasti syömisiäni painonnousun pelossa.

    VastaaPoista
  16. Luettuani tämän kirjoituksen tuntuu, että kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Olen jo muutaman vuoden ajan yrittänyt pudottaa painoa pari kiloa kuntosaloharrastuksen ohessa lihaserottuvuuden parantamiseksi. Olen aina ollut normaalipainoinen, joten laihduttamisesta minulla ei ole kokemusta. Ongelmani on se, että normaalisti syön liian vähän, koska en vain jaksa syödä (typerää). Tämä johtaa aina ennemmin tai myöhemmin ylensyömiseen, eikä painoni ole viimeisen kolmen vuoden aikana heilahtanut kuin n. kilon suuntaan tai toiseen (riippuen saliaktiivisuudesta). Netti on pullollaan ohjeita oikein syömiseen, mutta vielä kertaakaan en ole löytänyt apua ajattelutavan muutokseen - ennen tätä! Uskon, että avain onnistumiseeni on juurikin tuon katkeamispisteen välttäminen. Jatkossa löysennän "oikein" syömisen vaatimuksiani ja keskityn syömään riittävästi. Kiitos!

    VastaaPoista