Miten intuitiivinen syöjä olet?

maanantai 25. helmikuuta 2013

7 laihdutusmyyttiä murrettu - tai sitten ei

Pronutritionistin Reijo kyseli minua käymään läpi hiljattain erittäin kovatasoisessa NEJM tiedejulkaisussa ilmestyneen artikkelin 7:stä painonhallinnan myytinmurtamisesta - koska olin jo vihjannut että se oli vähän kesy juttu ja hänelle jäi hieman sama fiilis. Nyt kun yhteen toiseen hommaan kävin läpi tuon artikkelin joka tapauksessa niin ajattelin heittää niistä pikaiset ajatukseni. Enimmäkseen nämä jutut ovat ihan diipadaapaa, mutta myytti nro 3 on kyllä hyvä aukaista, koska se liittyy aika isoihin teemoihin ja erääseen keskeiseen painonhallintatutkimusten tulkinnan ongelmaan.

Idis hommassa tietty on, että olisi olemassa myytti ja totuus olisikin sitten ihan toisenlainen. Minä vähän valotan omalta näkökannaltani tätä asiaa ja laitan loppuun oman tiivistykseni myytistä.

Myytti nro 1: Pienet muutokset energiansaannissa tai -kulutuksessa johtavan ajan kanssa isoihin painomuutoksiin
Tutkijoiden toteamus nro 1: Eivät johda
Pöperöproffan näkemys: Eivät johda
Juu ei yksi pieni muutos mihinkään johda. Tästä olenkin blogauttanut nimellä "Vähennä tätä ja laihdu tuon verran vuodessa - tai sitten et". Hieman noloahan tässä tietysti on, että tämä myytti on minusta hyvin asiantuntijalähtöinen eli terveystoimijat ovat sen itse luoneet.

Myytti nro 2: Realistinen painon tavoitteenasettelu on tärkeää, ettei laihduttaja turhaudu saavuttamattomiin tavoitteisiin
Tutkijoiden toteamus nro 2: Ei näyttöä, mahdollisesti kovat tavoitteet jopa johtavat parempaan tulokseen
Pöperöproffan näkemys: Pidetään tavoitteet elintavoissa, ei painossa tai kehossa
Tutkimuksissa nähdään minustakin johtopäätöksen tapainen ilmiö. Mutta tutkimusten seurannat ovat taas aika lyhyitä ja tutkimus ei ehkä kerro koko kuvaa. Oma näkemykseni on, että tavoitteita tarvitaan mutta tavoitteiden ei kannata olla painossa. Perusteluista on tullut blogautettua. Käytännön työssä suhtaudun tavoitteisiin aika pitkälle niin, että kysyn esim. asiakkaalta hänen tavoitteitaan lähinnä jotta pääsen kiinni sen hetkiseen mielentilaan - mutta ei niillä tavoitteilla muuten niin suurta virkaa ole koska suurella osalla ihmisiä ne tavoitteet muuttuvat matkan aikana. Lähinnä tulee kuunneltua asiakkaan tavoite ja oli se melkein mikä vaan niin totean "OK, mutta älä nyt hirttäydy siihen jos joskus tulee toisenlaisia fiiliksiä". Ja sitten siirrytään tekemiseen eli elintapoihin, jossa niitä tavoitteita kannattaa olla.


Myytti nro 3: Suuri ja nopea painonlasku johtaa huonompaan pysyvään painonhallintaan kuin hidas ja maltillinen
Tutkijoiden toteamus nro 3: Suuri ja nopea maltillinen painonlasku johtaa itse asiassa parempaan painonhallintaan
Pöperöproffan näkemys: Parempi pysyvä painonhallinta saadaan maltillisella painonlaskulla
No nyt ollaan ison näkemyseron äärellä artikkelin ja minun välilläni. Ja taustalla on minusta yksi keskeisimpiä painonhallintatutkimuksen puutteita ja siksi siitä kirjoitan enemmän. Kun katsotaan tehtyjä tutkimuksia, niin saavumme todellakin tutkijoiden toteamukseen. Mutta entäs jos tutkimustiedossamme on huutavia puutteita? Niitä nimittäin on. Miettikääpä vaikka tätä: meillä ei ole paljoakaan tutkimusta siitä miten laihduttaa yksinkertaisesti se, että alkaa muuttamaan syömistään paremmaksi painonhallinnan nimissä ilman sen kummempaa vähemmän syömistä tai kalorilaskentaa - se on hidasta laihdutusta. Siihen perustuu oma painonhallinta-ajatukseni mutta lukemattomat muutkin näkemykset "Pieni päätös päivässä" ajattelusta vähähiilihydraattisiin dieetteihin. Tutkimusmaailmassa on käytännössä aina kysymys kalorirajoituksesta pienempänä tai suurempana - ja yleisotteeltaankaan emme puhu kovin vapautuneesta syömisestä jossa keskityttäisiin syömisen olennaisiin asioihin positiivisesti mikä on minusta aivan keskeistä syömisen psykologian näkökulmasta. Koska tällaista aidosti maltillisen ja nopeamman tavan vertailevaa tutkimusta ei juuri ole, niin emmehän me sellaiseen kannustavaa tutkimusnäyttöä voi saada.

Katsotaanpa minkälaisesta tutkimusnäytöstä tullaan tutkijoiden johtopäätökseen - tiedejanoisille hyvä linkki on tämä johon artikkelin tutkijatkin viittaavat. Seuranta-aika on 1,5 vuotta - niin lyhyt että sillä on aika vähän tekemistä pysyvän painonhallinnan kanssa. Tutkimuksissa vertailtavat "hitaat" ja nopeat" laihdutukset tarkoittavat käytännössä, että vertaillaan joko hemmetin vähäistä syömistä muuten vain liian vähäiseen syömiseen ja todetaan ettei niillä ole eroa - mitään aidosti maltillista ei ole siis otettu edes huomioon. NEJM artikkelissa tutkijat toteavat, ettei näytä olevan väliä syökä pussikeiton alle 800 kcal/vrk vai 1200 kcal/vrk. Tai tuossa viimeksi linkatussa artikkelissa nopeiden laihdutusten keskimääräiseksi energiansaanniksi tulee 1366 kcal ja hitaaseen laihdutukseen 1486 kcal - siis erona 100kcal!!. No toki varsinaiset painolukemat kertovat, että on siellä ollut oikeasti isompia eroja ja nuo ovat syömisen raportointiongelmia, mutta kunhan halusin antaa kuvaa että mitä tahansa maltillinen tutkimuksissa on niin se ei ole minusta kovin maltillista.

Eli pointtina on, että tutkimusnäyttö kyllä kaataa myytin. Mutta kun tutkimusnäyttö ei sisällä aidosti maltillista laihdutusta, niin myytin kaataminen on tosi teennäistä. Käyttäen kulunutta maratonanalogiaani niin tutkimusnäytön osalta kyseessä on vähän sama jos seurattaisiin vain sellaisia jotka maratonilla lähtevät heti alusta tosi kovaa tai vain aika kovaa liikkeelle - ja tehdään johtopäätös siinä 15 km:n kohdalla eli kaikkein vaikein vaihe eli loppu (=painonlaskun pitäminen) jää seuraamatta. Entäs jos seurattaisiin myös maltillisemmin liikkeelle lähtijöitä ja koko 42 km?

Uskon vakaasti, että onnistujia löytyy kaikilla tavoilla nopeista hitaisiin. Mutta uskon myös, että kun tutkimusnäyttöä aidosti maltillisesta laihdutuksesta pitkillä seurannoilla toivottavasti joskus tulee, niin tämä myytti ei ollutkaan myytti.

Myytti nro 4: Henkilön "valmiustila" painonlaskuun ennustaa parempaa painonhallintaa
Tutkijoiden toteamus nro 4: Ei ennusta
Pöperöproffan näkemys: Ei ennusta, mutta en nyt tiedä onko tämä myytti
Tässä taustalla on pitkälti terveyskäyttäytymisen puolella paljon käytetty "Stages of change" -malli, jonka tarkoitus on arvioida henkilön valmiutta elintapamuutokseen. Malli sisältää myös paljon muitakin muutosprosesseineen ja sen sellaisineen.

Mutta en ole ollenkaan varma, että tämä on myytin arvoinen asia eli olisi laajemmin ajateltu, että valmiustaso ennustaisi painonhallintaa. En ainakaan itse ole törmännyt että näin olisi ajateltu, painvastoin. Itselläni oli onni työuran alkuvaiheessa olla UKK Instituutissa lähellä tutkijoita, joille tämä aihe oli leipätyö ja heidän näkemyksensä oli aika pitkälle, että tämä vaihemalliksikin kutsuttu asia toimii kohtuuhyvin on-off tyyppisissä muutoksissa tyyliin tupakoinnin lopettaminen - mutta ei juurikaan monimutkaisemmissa asioissa joihin painonhallinta ilman muuta kuuluu.

Myytti nro 5: Koululiikunta on tärkeää lasten lihavuuden ehkäisyssä
Tutkijoiden toteamus nro 5: Koululiikunta ei vaikuta lasten painoon
Pöperöproffan näkemys: Koululiikunta ei vaikuta painoon, mutta on se hyvä asia
Ehkä tästä on juuri ja juuri myytiksi, kyllähän varmaan on ajateltu että koululiikunta voisi näkyä lasten painossa. Mutta sitten toisaalta kun tiedetään että liikunnan painovaikutus on yleensä aika vähäinen ja tässä on kyse yleensä vain muutamasta liikuntakerrasta viikossa, niin ei koululiikunnasta lyhyellä aikavälillä nyt mitään kovin suurta painonlaskua ole kannattanut odottaakaan. Niin tai näin, tutkimuksissa ei koululiikunnan painovaikutusta juuri nähdä - seuranta-ajat ovat aika lyhyitä, liikuntamäärät ovat verrattain pieniä ja mahdollisesti niitä kompensoidaan vähemmällä liikkumisella muuna aikana.

Olennaisempaa lienee se, ettei lyhytaikainen painovaikutus monenkaan mielestä ole koululiikunnan pääpointti vaan sivuseikka. Eiköhän koululiikunnan tehtävä ole osaltaan luoda pidemmän päälle liikkuvia aikuisia, tuoda koulupäivään virkistystä ja myös parantaa oppimista. Liikunta on kasvatuksellinen aine, ei laihdutusaine. Olisi sääli, jos tämän myytin purkaminen johtaisi siihen, että jonkun mielestä kouliikunta ei olekaan niin hyvä juttu. Todettakoon, että vielä Suomen Lihavuustutkijat ry:n hallitus (jossa olen) valitsi Liikkuva Koulu -hankkeen vuoden painonhallintapalkinnon saajaksi ja siellä varmaan kukaan ajatellut sen liikunnan heti laihduttavan. Hyvä asia, vaikka ei heti jos koskaan laihdutakaan.

Myytti nro 6: Rintaruokinta ehkäisee lapsen lihavuutta
Tutkijoiden toteamus nro 6: Rintaruokinta ei vaikuta lapsen painoon
Pöperöproffan näkemys: Tutkimusnäyttö on varmaan juuri noin
Tämä aihe ei ole tutkimusseurannassani juurikaan, joten en sitä sörki. Varmaan sen tutkimusnäyttö on enimmäkseen noin kuin todetaan, toisaalta paino ei se pääpointti rintaruokinnassa ole ollutkaan kuten myös myytinpurkajat toteavat.


Myytti nro 7: Seksin harrastaminen kuluttaa 100-300 kcal kerralla
Tutkijoiden toteamus nro 7: Ei nyt sentään, muutama kymmenen kcal todennäköisesti
Pöperöproffan näkemys: Samaa mieltä keskimäärin, poikkeuksia varmasti on
No joo, tämä on varmasti mukana vain huomioarvon takia, ei mielestäni edes myytti tämä. Kyllä aikamoista seinäkiipeilyä saa harrastaa ja pitkään jos meinaa satamäärin kuluttaa kaloreita seksissä. Kun ottaa huomioon, että selvityksissä kestot tuppaavat olemaan 5-10 min välillä ja akrobatiakin lienee vähän niin ja näin niin aika pieniin kulutuslukemiin suurin osa jää.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jännää minusta on, että painonhallinta on täynnä myyttejä, mutta enpä minä näihin myytteihin juuri törmää. Luulenpa että nämä ovat enemmän tutkimusmaailman myyttejä kuin ihmisten mielissä olevia myyttejä.

7 kommenttia:

  1. Koululiikunnasta: En varmasti ole ensimmäinen enkä viimeinen suomalainen aikuinen, jolta koulu tappoi liikunnan ilon kymmeniksi vuosiksi.

    Minun kouluaikanani 60-luvulla liikunta oli niin suorituskeskeistä ja kilpailuhenkistä, että siitä tuli inhotuin aine kaikille, jotka eivät olleet liikunnallisesti lahjakkaita.

    Pääsin tästä inhosta vasta 40-vuotiaana. Tajusin silloin, kuinka tärkeää liikunta on yleisen terveyden ja mielialan kannalta. Tätä ajattelutapaa soisin koululiikunnan edistävän. Siitä olen oman kokemukseni perusteella täysin vakuuttunut, että jokainen voi löytää mieleisensä liikuntalajit.

    Toivottavasti nykyinen koululiikunta mahdollistaa onnistumisen kokemuksia myös niille, jotka eivät ole notkeita, taitavia pallopeleissä, vahvoja leuanvetäjiä tai nopeita juoksijoita. Tämä edellyttää paitsi mahdollisuuksia kokeilla erilaisia lajeja, myös opettajilta suuntautumista muuten kuin kilpailukeskeisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti, ja allekirjoitan sen täysin, vaikka kävinkin kouluni 90-luvulla. Silloinkin koululiikunta oli yhä hyvin suorituskeskeistä; kaikki mitattiin, raportoitiin, tilastoitiin ja verrattiin. Liikunnan terveysvaikutuksia ei millään tavalla korostettu, ei puhuttu siitä että tärkeintä on liikkua ja nauttia siitä, löytää ne omat lajit, saada liikunnasta elämänmittainen elämäntapa. Ehei, vaan liikuntanumeron sait tulosten, sekuntien ja senttien perusteella, liikunta oli vakavaa, tulokset ratkaisivat olitko hyvä vai huono.

      Olin hoikka ja reipas lapsi ja nuori, mutta koululiikunta tappoi täysin kaiken nautinnon liikunnasta, ja liikunnallisesta lapsesta tuli liikunnalle allerginen nuori aikuinen.

      Onneksi löysin liikunnan ilon taas opiskeluaikoina, kun liikunta ei ollut pakollista, kukaan ei mitannut kuinka lujaa juoksin tai kuinka monta vatsalihasta sain tehtyä. Pääasia että juoksen, pyöräilen tai kävelen, nostelen painoja, nautin liikkumisesta työn vastapainona ja kroppani pysyy terveenä!

      T. Linda

      Poista
    2. Kyllähän näitä kokemuksia on. Ei kai koululiikunnan traumaattisuuden lähteitä kokonaan pystytä poistamaan mutta kyllä minulla on aika kova luottamus, että tämän päivän liikunnan opettajat ovat huomattavasti valveutuneempia kuin aiemmin. Joten ainakin vähemmän näitä kokemuksia uskoisi olevan.

      Poista
    3. Minullakin on ikäviä kokemuksia koululiikunnasta ihan 2000-luvulta. Opetus painottui todella paljon kaikkiin testeihin ja tulosten mittaamiseen. Muistan vain muutaman yksittäisen liikuntatunnin, joilla ei kilpailtu mistään tai mitattu mitään. Meillä oli esimerkiksi todellakin 2000-luvullakin käytössä kuntotesteissä sellaiset tulostaulukot, joista näki, mihin sijoittuu verrattuna muihin ikäisiinsä. Ei nyt hirveästi motivoinut, että ilman harjoittelua oli huonompi kuin 98% ikäisistään tytöistä ja harjoittelun ansiosta enää huonompi kuin 96%. Henkilökohtaista kehitystä ei seurattu eikä siitä varsinkaan annettu palautetta, vaan aina verrattiin vain yleiseen tasoon. Koululiikunta opetti minulle ennen kaikkea, että olen surkea kaikessa liikuntaan liittyvässä. Meillä oli myös 2000-luvulla edelleen käytössä se, että kaksi oppilasta muodosti joukkueet valitsemalla vuorotellen yhden oppilaan. En ollut pelkästään aina viimeisenä valittu, vaan joukkueet suorastaan tappelivat siitä, kenen on pakko ottaa minut. Minulla oli monta eri liikunnanopettajaa kouluaikana eikä yksikään heistä puuttunut edes suoranaiseen kiusaamiseen tunneilla.

      Pidän kyllä koululiikuntaa sinänsä todella tärkeänä aineena enkä suinkaan kannata sen poistamista, mutta liikunnanopetusta pitää kehittää enemmän rennompaan ja hauskempaan ja vähemmän suorituskeskeiseen suuntaan. Omista kouluajoistani on niin vähän aikaa, etten usko, että tässä välissä kaikki olisi muuttunut. Kannatan koko numeroarvostelun poistamista tai muuttamista vapaaehtoiseksi. Jos testejä tehdään, pitää tuloksia verrata oppilaan omaan kehitykseen eikä todellakaan muihin. Koululiikunnassa pitäisi etsiä ennen kaikkea hyvää oloa. On todella valitettavaa, että koululiikunta edelleenkin tappaa monilta liikunnan riemun kokonaan.

      Itse olen nyt päälle parikymppinen ja olen kyllä joutunut opettelemalla opettelemaan liikunnasta nauttimista. Joukkuelajeja en halua harrastaa edelleenkään, mutta omassa rauhassa tehtävistä lajeista olen nyt alkanut tykätäkin. Esimerkiksi koulussa hiihto oli verenmaku suussa puurtamista ja siltikin sain opettajilta lähinnä haukut, kun en heidän mielestään hiihtänyt tarpeeksi nopeasti. Nyt nautin hiihtämisestä kovasti, kun saan mennä omaa rauhallista tahtiani. En hiihdä nopeasti, mutta koska nautin hiihtämisestä, saatan hiihtää 15-20 kilometrin lenkkejäkin.

      Poista
  2. Hyvä juttu.

    Koululiikunnasta nousee usein näitä negatiivisia kokemuksia. Ne ovat todellisia ja harmillisia ja onneksi nykyään on asiaan vaikutettu ja koulutetut maisteriksi valmistuneet liikunnanopettajat ovat varmasti lähes poikkeuksetta osaavia. Tosin itse liikunnasta pitävinä heidän ei ole aina helppoa ymmärtää, että joku ei tykkää liikunnasta. Koululiikunta on kuitenkin suosituin oppiaine, ainakin nykyään:
    http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/108779/Liikunta+on+koulun+suosituin+oppiaine

    Ja kuten Patrik sanoi, koululiikunnan tavoite ei ole painonhallinta, vaan ihan jotain muuta. Uskomatonta, että näin köykäinen juttu meni muutenkin NEJM-lehteen läpi.

    T. Ei liikunnanopettaja, mutta liikuntatieteiden tohtori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tnx, kiva linkki toi koululiikunta.

      Ja ihmettelen myös miten toi NEJM on päässyt. Kovia nimiä mukana joo mutta..

      Poista
  3. Tuosta myytistä #1: Kyllähän se ylipaino on yleensä kerätty pienillä, kumulatiivisilla muutoksilla ruuankulutuksessa vuosien varrella. Ei se ylipaino yleensä mikään kerralla syöty pömpylä ole. Sama toimii toisinpäin: anoreksia voi alkaa silllä, että ihminen ensin nipistää ruuasta vähän sieltä ja sitten täältä. Kumulatiivinen vaikutus on myös se, että kun jotain jättää syömättä, painoa jää siltä osin kertymättä myös pitkällä aikavälillä, eli lihominen esimerkiksi hidastuu tai pysähtyy.

    VastaaPoista