Hiekkalaatikon henki

Blogissa jakelen ajatuksia joita ajoittain saattaa mieleen juolahtaa ja kommenteista saatan oppia uutta. Lukijoiden toivon saavan oivalluksia jotka helpottaisivat miten syömiseen voisi suhtautua ja miten sitä voisi toteuttaa.

Minun katkeamispisteeni syömisessä

maanantai 7. tammikuuta 2013

"Kun herkulle antaa pikkusormen se vie koko käden"


Itselleni herkkujen kohtuudessa tärkeintä on..



Viime päivinä (kun uudenvuoden päättäjiä on paljon liikkeellä) on osunut monessa kohtaa silmään ja korvaan tämä kokemus, jossa ilman herkkuja pystytään olemaan mutta jos vähän ottaa niin määrät lähtevät heti käsistä. Ja sitä ihmetellään - syyllisen löytyessä yleensä "makeanhimoisuudesta", hiilihydraattiaddiktiosta tai sen sellaisesta. Ja kyllähän se kokemus juuri tämänkaltaiselta tuntuu, mutta toisin kuin nuo selitykset niin sen takana on asioita joille voi jotain. Eli makeanhimoisesta voidaan kyllä oppia pois ei-makeanhimoiseksi.

Itse asiassa tästä aiheesta on tullut jo kirjoitettuakin, mutta hieman eri sananparsilla ja ajattelin pikaisesti selventää nyt tässäkin kokemuksessa mistä siinä on kysymys ja mitä asialle voisi tehdä.

Miksi syöminen lähtee käsistä?
Tämän kokemuksen takaa voi löytyä monenlaisia asioita (joista myöhemmin lisää). Mutta sieltä käytännössä aina löytyy "kielletyn hedelmän" himo eli herkut on omassa mielessä tehty joksikin mitä pitäisi välttää. Ja niinhän se on ruuassa - kuten monessa muussakin asiassa - että tuo kieltäytyvä ajatus patoaa kiellettyyn ruokaan kohdistuvia mielitekoja. Kun päähän on joskus muodostunut ajatus, että jotakin herkkua ei pitäisi syödä niin seurauksena tutkimustilanteissa on aika säännönmukaisesti noin 2-3 -kertaistunut herkkujen syöminen. Tämä kuvastaa mieliteon kasvua kielteisen ajatuksen seurauksena ja on alku sille ajatukselle "ettei suklaapatukasta tule kuin vihaiseksi, levy sen olla pitää!"

Kun sitten henkilö, joka koettaa olla ilman herkkuja ajattelee kuitenkin joskus "sallivansa" itselleen vaikkapa suklaakonvehdin niin eihän se yksi konvehti mihinkään riitä. Sopiva vertaus olisi padotuille mieliteoille olisi oikea pato. Silloin kun herkkuja ei syödä pato on "ehjä", mutta kun se ensimmäinen konvehti (tai jokin muu) otetaan niin se pato "murtuu" ja kaikki padottu mieliteko (kuten vesikin) tulee läpi. Ja sitten niitä herkkuja meneekin melkein kaikki mitä kotoa löytyy.

Eli ydinongelma on takana oleva kielletty ajatus. Ja se ei karkkilakkoyrityksillä kuin vain voimistu entisestään. Ratkaisu on opetella syömään niitä sallivasti ja kohtuudella. Karkkilakko voi toimia aikansa, mutta useimmilla se repeää ennemmin tai myöhemmin.

Miten kokemus väistyy?
Yleensä kun sitä kohtuutta sitten aletaan opettelemaan, niin syöminen lähtee edelleen käsistä - sitä pelästytään, usko kohtuuden mahdollisuuteen itsellä luhistuu ja toiminta palaa vanhaan välttämiseen. Tässä pitää erotella kaksi ilmiötä

1) Hyvistäkin lähtökohdista kohtuuden opettelun alkuvaiheessa syöminen lähtee alussa käsistä. On utopiaa ajatella, että historian taakka voitaisi karistaa vain yhtäkkiä antamallakin luvan syödä. Kyllä se kieltäymyksen voima siellä takaraivossa luuraa ja ajaa mielitekoja aikansa. Mutta kun sallivuudelle annetaan tilaa niin kyllä se sieltä aika nopeasti kuitenkin löytyy.

2) Paljon yleisempi tilanne on kuitenkin se, että sallivuutta opetellaan silloin kuin moni muu mielitekoja ajava asia on yhä pielessä. Jos ateriarytmit ovat pielessä, yritetään sinnitellä vähäisellä syömisellä, stressitasot on huikeat tai tunteet ohjaavat syömistä, niin ei sallivuus mitään muuta. Se todennäköisesti johtaa vain lisääntyneeseen herkkujen syömiseen. Ja ydinasia onkin hoitaa nämä muut asiat ensin kuntoon ja samanaikaisesti opetella herkkujen sallivuutta. Tai jos oikein pelottaa herkkukohtaukset niin aletaan opettelemaan sallivuutta vasta sitten kun on alkaa olemaan kutina, että nyt muut elintavat ovat kunnossa. Siinä voi vierähtää toki vuosi, mutta minkäs teet kun asiat voivat olla hankalia ja ei näissä mitään suoraviivaisia onnistumistarinoita juurikaan nähdä - kuntoon nuo asiat on hoidettava joka tapauksessa ja silloin se sallivuus alkaa toimimaan. Tosin tässä vaiheessa se karkkilakkokin toimisi jo paljon paremmin kuin ennen, mutta ehdotan silti sallivuuden opettelua.

Yksi lisätekijä on myös kohtuuden käsitys, josta olen kirjoittanut aiemmin. Yleinen ongelma on, että sallivuudeksi ajatellaan sitten yhden suklaapalan syömistä kerran viikossa. Mutta eihän se mitään sallivuutta useimmille ole vaan jonkinlainen tyydytyksen kokemus tarvitsee useimmille herkkuja enemmän ja useammin.

Muut tekijät
Eli ei kyse vain herkkuihin suhtautumisesta tietenkään ole. Kyse on myös stressitilasta, tunteista ja muusta syömisestä. Liian vähäinen ja epätasainen syöminen lisää kenen tahansa mielitekoja. Jotkut syövät tunteisiinsa. Ja stressi ohjaa syömistä makeisiin päin. Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita hoitaa kuntoon, jos tunnistaa niiden olevan pielessä - ja ne tosi usein ovat pielessä. Eli herkkukokemuksen kohtuullisuuden tavoittelun työjärjestys voisi olla jotain tällaista:

1) Oletko puhki, stressaantunut tai onko mielialaongelmia - paranna tilannetta, hae apua, voimaannu.
2) Ethän syö liian vähän? Syö mielellään sen verran kuin haluat mutta enimmäkseen laadukasta ja monipuolista ruokaa
3) Opettele syömään tasaisesti
4) Anna itsellesi lupa syödä herkkuja. Syöt enimmäkseen kunnon ruokaa, mutta jos herkkuja tekee mieli niin saat syödä niitä hyvällä omallatunnolla.

Ei ole suuri yllätys, että marssijärjestys on aika samanlainen kuin painonhallinnassa ylipäätään. Kohtuus noin ylipäätään vaatii tiettyjä asioita.




32 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta Patrikille ja lukijoille!

    Teinpä tuossa pienen laskutoimituksen joulun tienoilla nautittujen makeisten määrästä. Kahteen pekkaan tuli tuhotuksi noin kahden viikon aikana (ainakin, voi olla, etten kaikkea muista)
    - konvehteja yksi 180 g rasiallinen
    - marmeladikuulia 500 g
    - After Eightiä 400 g
    - liköörikonvehteja pussillinen (300 g?)

    Ehkä tällaisen mättämisen jälkeen pieni tauko lienee paikallaan...

    Jos kotona on makeisia (niin kuin useimmiten valitettavasti on), en voi vastustaa kiusausta syödä niitä suunnilleen päivittäin. Riippuu vähän laadusta, miten helppo on pitää määrät kohtuullisina. Itselleni helpoin tapa pysyä kohtuudessa on yksinkertaisesti olla ostamatta makeisia. Kun niitä ei ole, niitä ei tee mieli.

    Makean mieliteko tulee helposti väsyneenä tai kun mieli on maassa tai pelkästä joutilaisuudesta, järkevän tekemisen puutteesta. Osittain se on opittu tapa, illalla tv:tä katsoessa pitää muka mussuttaa jotain. Olen nyt opetellut tästä tavasta pois muun muassa niin, että keksin tilalle jotain tekemistä, vaikka pyykkien järjestämisen.

    VastaaPoista
  2. Kun ajatus siitä, ettei saa tai ei pitäisi syödä epäterveellisiä herkkuja muuttuu ajatuksesi, ettei HALUA syödä niitä, niin ollaan hyvällä mallilla terveyden ja painonhallinnan kanssa. Ja siltikin niitä herkkuja voi joskus lähestulkoon joutua syömään, kun ei kehtaa kieltäytyä tarjottaessa...

    VastaaPoista
  3. Olen huomannut oltuani "makea-lakossa" ja vähähiilarisella dieetillä että makuaisti muuttuu. Kun sitten antaakin luvan syödä itselleen "vähän" niitä herkkuja mitkä ennen maistuivat taivaalliselta esim. Fazerin sininen ja nyt jouluna kaikki konvehdit - niin ei, ne on oikeesti ihan liian makeita. Silti vaan aattelin että nyt syödään kun on joulu, kunnes tajusin että ei ihan oikeesti pysty enää siihen malliin ja paha olohan siitä tuli ihan fyysisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, VHH tekee tämän usein. Aika samanlainen tulee kun syömistä parannetaan muissakin ruokavaliotyypeissä mutta VHHlla tuo fiilis tuntuu olevan selkein. Lakollakin voi olla oma pikku vaikutus, mutta enempi menee ruokavalion piikkiin.

      Poista
  4. Hieno ja ajankohtainen kirjoitus! Kiitos Patrik asian vääntämisestä rautalangasta. Tätä samaa olen yrittänyt kertoa myös omille asiakkailleni sekä monille lähipiirin ihmisille, mutta moni ei vain halua uskoa, että kohtuus on se ratkaisu. Tämä pätee kaikkeen tekemiseen: liikutaan joko sairaalloisen paljon tai syödään yltiöterveellisesti. Moni ei ymmärrä, että voi ihan huoletta ottaa myös rennomman keskitien, jossa pääosin valinnat ovat niitä hyviä ja laadukkaita, mutta ettei yksi hampurilainen/pari karkkia/ylimääräinen välipäivä liikunnassa kaada kokonaisuutta.

    -Jenni-

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan oivallinen kirjoitus. Kiitos!

    Olen miettinyt, voisitko kirjoittaa jonkin sanasen myos liikunnasta. Pyydan tata, koska aiempi merkintasi (Laihdutus pysyvasti tehdaan jne.) listasi hienosti OLENNAISISTA OLENNAISIMMAN ravitsemusasioissa. Olisi mukavaa lukea samanlainen no-nonsense -listaus myos liikkeen suhteen. Tai osaatko vinkata, kuka osaisi tallaisen peruslistan tehda? :) Suurin kiitoksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan! Lehtien laihdutusjutut ovat taas väärällään ohjeita, kuinka pitää aloittaa hikirääkki ennen kuin liikunnasta on mitään hyötyä ja kuinka "rasva alkaa palaa vasta 30 minuutin kuluttua". Kun joskus nuorempana laihdutin, ei ollut kerta eikä kaksi, kun jätin liikunnan kokonaan väliin, kun ei ollut aikaa tai halua tehdä sitä vähintään puolta tuntia. Nykyisin noin tunnin päivittäinen liikuntani koostuu etupäässä 10-15 minuutin pätkistä.

      Nyös television "laihdutusviihde" ruokkii minusta vääränlaista liikunta-ajattelua. Reilusti ylipainoiselle jokainen askel irti tuolista/sohvasta on askel eteenpäin, ei liikkumaan tottumaton voi yhtäkkiä rynnätä juoksemaan (tms.).

      Poista
    2. Kyllä tämä liikunnan painonhallinta- ja hyvinvointivaikutusten osalta onnistuu. Mutta jos miettisi liikkumisen kokonaisvaikutusta terveyteen ja toimintakykyyn niin siellä on sen verran aukkoja osaamisessa, etten siihen rupea.

      Mutta tuolleen fokusoidusti joo. Merkattu listalle. Älkää pidätelkö henkeä odotellessa.

      Poista
    3. Yleisessä keskustelussa (lehtijutuissa, netin keskustelupalstoilla jne.) minua kiusaa suuresti se, että liikunta nähdään VAIN keinona pudottaa painoa. Tämänkään vuodenalun lehtien "elämäntavat kondikseen" -jutuista en ole nähnyt ainuttakaan, jossa muistutettaisiin, että liikunta on elintärkeää KAIKILLE, ikään, kokoon, painoon ja kuntoon katsomatta.

      Liikunnan aloittamiseen tietysti painonpudotus on yksi motivointitekijä, mutta kun laihdutus on useimmilla kuuriluontoista, niin liikuntakin tahtoo jäädä sellaiseksi.

      Oma säännöllinen liikuntani alkoi noin 40-vuotiaana siitä oivalluksesta, etten nuorennu enää yhtään ja ettei minun terveydestäni pidä huolta kukaan muu kuin minä itse. Kun senkertainen laihdutusurakka loppui, liikkuminen jatkui, jatkuu edelleen, vaikka silloin pudotetut kilot ovatkin tulleet korkoineen takaisin.

      Poista
  6. Yli 11 vuotta "karkkilakkoa" takana ja muutama vuosi täysin ilman sokeria. Lapsena olin ihan hirveä sokerihiiri, nykyisin kaikki sokeri- ja lisäainehötöt vain ällöttävät. Hedelmät ja marjat riittävät hyvin makeanhimon taltuttamiseen. Lakon aloittamisen jälkeen flunssat ovat olleet todella harvassa ja jos joskus harvoin pääsevät yllättämään, niin kestävät vain pari päivää.

    Katsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kun kokonaisuus on kunnossa niin kyllähän karkkilakon jotkut saavat pysyväksi. Jokainen tekee valintansa parhaaksi näkemällään tavalla, mutta yleislinjauksena en näe karkkilakkoa ihanneratkaisuna edes silloin kun se toimii. Ihannetilanteessa kaikkea voidaan syödä ja pidetään vain huoli, että enemmistö on sitä ravitsevampaa sorttia.

      Poista
  7. Omassa kokemuksessani henkinen puoli on todella tärkeä suhteessa herkkujen syömiseen. Sana tunnesyöjä ei mitenkään kata tämän aiheen kaikkia osa-alueita ja mielestäni monikin jättää asian selvittämättä, koska ei koe syövänsä mielipahaan karkkia.

    Tietoisen läsnäolon harjoittelu on itselläni auttanut paljon haluun syödä ylimääräisiä herkkuja. En nyt tarkoita pelkästään sitä, että keskittyy siihen mitä syö, vaan keskittyy elämässä aina siihen hetkeen missä on. Kun huomaa jouluvalojen kauneuden tai auringon viime säteen ihanuuden, saa elämäänsä täytettä, jota ei tarvitse täyttää makuaistilla. Sitä tavallaan unohtaa herkkuihin liittyvät mielihalut, kun keskittyy ihan muuhun. Enkä taaskaan tarkoita, "tekee mieli karkkia, mieti muuta" pakonomaista ajattelua, vaan pidemmän aikavälin opettelua, jolloin sitä "tekee mieli karkkia" - hetkeä ei edes synny.

    Tämä kaikki varmaankin onnistuu vasta sitten (toki yleistys), kun on syönyt nälkävelkansa pois ja voi aidosti puhtaalta pöydältä alkaa rakentamaan minäkuvaa, jonka keskiössä ei ole syöminen.

    VastaaPoista
  8. Tunnesyöppöys on minusta täysin kaikonnut sen jälkeen kun opettelin syömään tarpeeksi usein ja tarpeeksi paljon terveellistä ruokaa massuun. Sen jälkeen ei makeanhimo ole enää ylitsepääsemätön, ja päivässä riittää pieni määrä herkkuja. Varmasti käsite "kohtuus" tuottaa monelle ongelmia että mitä se tarkoittaa jokaiselle henkilökohtaisesti. Itselle se tarkoittaa päivässä yhtä suklaapatukkaa, jäätelöä, isoa kourallista karkkia tms. Siis joka ikinen päivä. Ja voin erinomaisesti, eikä kerralla tee mieli ahmia ikinä (siis oikeasti ikinä) enempää kun tiedän että saan omalla luvallani seuraavana päivänä taas syödä saman verran herkkua. Kaapissa on kiloittain suklaata jota ostin joulun jälkeen puoleen hintaan. Viime jouluna tein saman jutun, ja viimeiset suklaat menivät lokakuussa parempiin suihin. Odotan että näin käy myös tänä vuonna...

    VastaaPoista
  9. Loistavia ajatuksia ja niiden julkituonteja! Samoilla linjoilla itsekin sekä kirjaviisaana että kokemusperäisesti. Sallin itselleni herkkuja niin paljon kuin huvittaa, huvitus tosin on melko vähäistä ja vähenee suhteessa siihen kuinka paljon liikuntaa harrastan. Urheilun jälkeen makea ällöttää ajatuksenakin eikä edes kunnon ruoan päälle tee mieli, vaikka kaapit pursuaisivat. Ja mitä enemmän ja pidempään löhöän, sitä enemmän on mielitekoja ja pohjatonta "nälkää" = mussutusta. Urheilu, varsinkin kovatehoinen, vie käytännössä myös oikean ruoan nälän, joudun pakottamaan itseni syömään. Ja usein käykin niin, että "unohdan" syödä treenin jälkeen, koska nälkää ei tule kuin vasta tuntien päästä. Sikäli erikoista, koska perusruokarytmini ei juurikaan siedä poikkeamia päiväkotilaisen ruokarytmistä ilman itkupotkuraivareita. Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen, että olisko sulla hyvää selitystä tueksi omille hypoteeseilleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on vähän kahta eri teemaa. Liikunnan jälkeinen nälättömyys on yleistä - kyllä siinä kuitenkin jotakin kannattaa nauttia jos vain muistaa vaikkei se ihan kehon kuuntelulta kuulostakaan.

      Ja sitten toinen asia on tuo liikummattomuus ja mussutus. Liikunnan yksi tärkeimpiä painonhallintarooleja on nälän tarkentaminen. Ja kun ei liiku, niin nälkä ei tunnu niin selkeästi ja kunnon syöminen jää helpommin tekemättä - vaan helpommin nälkä liukuu mieliteoksi ja epämääräiseksi saposteluksi.

      Poista
  10. "Saa- ei saa. Kielletty hedelmä".. mistä nämä ajatusmallit sitten oikeasti tulee meille järkeville aikuisille? Itse seuraan lapseni kasvua ja mietin, mitä voisin tehdä tai pikemminkin mitä minun pitää jättää tekemättä, etten vääristä hänen ajatusmaailmaansa jo ennen kuin hän ymmärtääkään, mistä siinä on kysymys. Lapsiahan aina toppuutellaan, karkkeja ja herkkuja menee esim. lastenjuhlissa ilman mitään tolkkua - vai meneekö? Kun lapselle yritetään opettaa kohtuutta, tullaanko samalla istutetuksi jo se kielletty ajatus sinne itämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lasten kasvatus tässä on varmaan aikamoista tasapainottelua käytännössä, ilmapiirissä ja monella muullakin tasolla, mutta itse pitäisin keskeisenä sitä että mitä tahansa tehdään niin lapselle ei jää fiilistä ettei karkkeja saisi syödä. Ja niistä ei tehdä mitään numeroa syödään tai ei. Mitä jännitteettömämpi tilanne sitä parempi - ja jännitteitä voi olla paitsi negatiivisia myös positiivisia (ihanaa siellä on karkkeja!!). Ne vaan on, niitäkin välillä syödään mutta kunnon ruuat tulee aina ajallaan.

      Eli vähän kuten itsekin puhut niin en alkaisi "opettamaan" kohtuutta herkuissa. Sen kohtuuden pitäisi vain tulla. Mulla on aika selvä ajatus miten se toteutuu meillä, mutta sitä on vaikea pukea sanoiksi ja jokaisen pitää varmaan itse nähdä omassa perhetilanteessa miten se voisi toteutua kun lapsetkin on erilaisia.

      Poista
    2. Olisiko niin, että herkkuja menee lastenjuhlissa ilman tolkkua juuri siksi, että ne ovat arkielämässä kiellettyjä?

      Tuli vain mieleen muutaman vuoden takainen tv-sarja "Totuus ruuasta", jossa näytettiin konkreettisella esimerkillä, miten "kielletty hedelmä" -ajatus toimii. Päiväkotilapsille annettiin ensin vapaasti syötäväksi kahdenlaisia kuivattuja hedelmiä, olisiko ollut rusinoita ja mangoa.

      Kun heiltä kysyttiin, kumpi oli parempaa, lapset pitivät molemmista yhtä paljon. Sen jälkeen vain mangoja oli saatavilla rajoituksetta, rusinoita sai vain tiettynä aikana. Mitäpä seurasi? Kas kummaa, lapset ryntäsivät rusinakulhon kimppuun heti, kun se nostettiin esiin ja kahmivat kaksin käsin. Kun heiltä tässä vaiheessa kysyttiin, kumpi oli parempaa, lähes kaikki pitivät enemmän rusinoista.

      Poista
  11. Hei Patrik!

    Kiitos kirjoituksistasi. Olen löytänyt lohtua näistä omaan kohtuuden harjoitteluun. Se onkin ollut yllättävän yksinkertaista. Jokapäiväiset pienet herkkuannokset ovat helpottaneet kielletyn hedelmän houkutusta. Luulen, että joudun jatkamaan harjoituksia vielä pitkään, jotta alan suhtautua neutraalisti kaikkeen "hyvään". Mutta johonkin on jo päästy. :)

    -Terhi-

    VastaaPoista
  12. Kiitos taas muistutuksesta!
    Mikä siinä on, että nämä perusasiat unohtuu niin helposti. Ilta-herkkumätöillä vedetään kalorit yli ja seuraavana päivänä katusmusharjoituksena laihdutetaan keventämällä lounasta. Miten tää "selkärangattoman" (lihotus)kaava jotenkin kuulosti tutulta. ;)

    VastaaPoista
  13. Eiku piiskalla eroon vaan: "Ryder nimittäin neuvoo makeanhimoisia ja pullahiiriä pitämään kädessään kuminauhaa. Kun makeanhimo yllättää, tulee kuminauha pingottaa mahdollisimman pitkälle ja antaa sen sitten läiskähtää voimalla rannetta vasten." :D :D
    http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2013010916537456_lh.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee mieleen kun silmiin osui joskus myös myynnissä jauhetuote joka pilasi ruuan. Tarkoitus oli siroitella sitä ruokiin joita ei halunnut syödä :)

      Poista
  14. Luulin olevani herkkuriippuvainen. Minulla olikin nälkä.

    Mediassa annetaan todella erikoinen kuva terveellisestä ruokavaliosta. Etenkin laihduttajille suositellaan hyvin niukkaa linjaa - lounaalla, jonka pitäisi olla päivän tärkein ja isoin ateria, syödään salaatteja ja keittoja, joissa on jopa alle 200 kcal! Olen aina ajatellut, että en saisi syödä paljoa, koska olen todella lyhyt, en missään vaiheessa ole ollut kovin ylipainoinen ja en liiku paljoa. Kun aloin tarkkailla syömisiäni Kiloklubin avulla, hämmästyin siitä, miten paljon minun muka pitäisi syödä. Aluksi tuntui vaikealta saada sellaista ruokamäärää alas, mutta kyllähän se sitten alkoi sujua.

    Pudotin 10 kg hitaaseen tahtiin, ja nyt painoni on pysynyt samoissa lukemissa lähes vuoden ajan - edes kesäloma ja juhlat eivät ole saaneet vaa'an viisaria heilahtamaan vaaralliseen suuntaan, vaikka en todellakaan ole laskenut syömisiäni. Herkkuja on kaapeissa aina, mutta nykyään pystyn syömään niitä kohtuullisesti. Joskus saattaa mennä monta päivää ilman mitään herkkuja, joskus tekee mieli ottaa pari suklaakonvehtia ruoan jälkeen, joskus tekee mieli pullaa tai jäätelöannosta. Syön silloin kun tekee mieli, mutta koetan pitää huolta siitä, että tyydytän nälkäni ennen kaikkea oikealla, ravitsevalla ruoalla.

    -Mous

    VastaaPoista
  15. Hei Patrik
    Minä sallin itselleni herkkuja päivittäin, mutta olen vaihtanut viinerit ja piirakat itse leipomaani "terveellisempään pullaan" ja suklaan ja lakupötköt proteiinipatukoihin ja pirtelöihin. Irtokarkit ovat kyllä kiellettyjen herkkujen listalla, mutta juon päivittäin kahvilassa latten (ilman sokeria)suklaakarkin kera.Hyvin on painonpudotus sujunut. Kun jos kyllästyn proteiinipatukoihin, niin täytyy keksiä uusia korvaavia vaihtoehtoja karkille.

    VastaaPoista
  16. Niin totta! Minulla herkkuja lakkasi tekemästä mieli välittömästi siinä vaiheessa kun päätin, että saan syödä niitä vaikka joka päivä jos huvittaa. En ole sitten juurikaan syönyt :D

    VastaaPoista
  17. Hei, löysin vasta blogisi ja jäin kyllä koukkuun - paljon mielenkiintoista ja painavaa tekstiä!

    Itse olen kärsinyt ahmimishäiriöstä, joka alkoi juurikin laihduttamisesta ja herkkujen kieltämisestä. Parin päivän syömättömyyden jälkeen kurini petti ja ahmin kaikki, mikä kaapeista irtosi. Pikkuhiljaa tämä johti siihen, että jos normaalinkin ruokavalion aikana satuin syömään pienen herkkupalan, loppupäivä meni ahmimiseksi. Tuota kierrettä kesti vuosia, kunnes löysin liikunnan. Aloin kuntoilemaan 6 kertaa viikossa, jolloin mieliteot katosivat itsestään. En enää edes muista, milloin olisin ostanut itselleni karkkia! Viikonlopun herkutteluni on proteiinisuklaapatukka, ja se yksi on riittävä :)

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IMO karkkilakossa on kaksi vikaa: sanat 'karkki' ja 'lakko'.

      Käsitteenä karkkilakko lähtee ajatuksesta, että karkinsyöminen on jotakin normaalia, jonka suhteen mennään lakkoon. Siinä ollaan psykkisesti karkissa edelleenkin kiinni. Mietitään, mitä ei pitäisi miettiä ja tehdä, jolloin ajatukset väistämättä jäävät pyörimään lakon aiheeseen.

      Siksi itse suosin mieluummin ajattelua, että keskitytään siihen, MITÄ syödään, eikä siihen mitä ei.

      Eli luodaan ruokavalio, johon sisältyy tiettyjä asioita. Siis ei kieltolistoja vaan tehtävälistoja: Oletko ylipäätään syönyt riittävästi? Oletko syönyt päivän pähkinät? Kertyykö viikkoosi riittävästi kalaa? Oletko muistanut syödä papuja ja sieniä? Montako kasvislajia sait tälle päivälle? Muistitko päivittäisen suklaa-annoksesi? Sitrukset?

      Tosin, saa itsensä hulluksi kyllä näinkin. :-D

      Poista
    2. Näin juuri itsekin olen ajatellut. Että sillä on väliä mitä syödään eikä niinkään sillä mitä ei syödä :D

      Ja kun tiedän mitä AINAKIN haluan syödä, ei siihen enää niin paljon jää edes aikaa ahmia mitään turhakkeita. Eikä juuri tee mielikään kun maha on jo niin täynnä.

      terv. Anna

      Poista
  19. Patrik, mitä mieltä olet siitä väittämästä, että joka kerta kun esimerkiksi suklaata syödään nälkään, se lisää henkilön himoa suklaata kohtaan yleiselläkin tasolla? Sama asia muidenkin herkkujen kohdalla. En nyt muista mistä olen tuon aikoinaan kuullut, mutta aina toisinaan törmään tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tämän olen monesti kuullut myös. On siinä perää, kovaan nälkään syöty mikä tahansa ruoka saa suuremman "palkintoarvon" kuin kylläisempänä siihen tulisi. Kyllähän moni syö nälkäänsä makeita ja heillä osin tästäkin syystä (muitakin on) alkaa näkymään epänormaalin voimakkaita tunne/kokemussiteitä makeisiin.

      Mutta toisaalta kun asiat hoidetaan syömisessä monella tapaa kuntoon, niin nuo voimistuneet tunne/kokemussiteet myös pitkälti häipyvät. Joten tuskin kyseessä mikään pysyvästi himoa lisäävä vaikutus on. Käytännössä tietysti kun ihmiset itse syömisen parantamista yrittävät niin himo ei haihdu mutta syy on lähinnä ettei nähdä omassa tekemisessä milloin asiat lopulta ovat kunnossa.

      Poista
  20. Ne himot... mulla on pullanhimo aina kun olen syömättä leipää. Muutama pala leipää päivässä niin ei kiinnosta pulla. Mikä järki tossa on? Ei ainakaan hiilarien himoitseminen, koska syön ihan helkkaristi hiilareita ilman leipääkin. Syön sitten leipää niin ei tee mieli pullaa koska se mielitekojen vastustaminen pelkällä vastustamisella ei ole pysyvä ratkaisu...

    Suklaanhimo on ainoa joka on ja pysyy mistään riippumatta ja suklaa on ainoa joka maistuu yhtä hyvältä aina. Kaikki muut hingut tulee ja menee olosuhteista riippuen ja niihin voi vaikuttaa.

    VastaaPoista