Miten intuitiivinen syöjä olet?

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kannattaako laihtumisesta kehua?

Minua on mietityttänyt useinkin otsikon kysymys. Kannattaako laihtumisesta kehua? Kun tuttu/asiakas tulee ylpeänä sanomaan laihtuneensa 15 kg, niin mitä vastaat? "Upeeta!","aijaa..","jatka samaan malliin!" vai "miltäs se on tuntunut?" - tämä viimeinen on muuten ylivoimaisesti yleisin oma reaktioni ja sen neutraalius on osin tietoista ja toisaalta minua kyllä kaikkein eniten kiinnostaakin se vastaus. Tietysti tämäkin on tilanne- ja yksilökohtainen asia, mutta noin yleisluonteisena reaktiona onko laihtumista hyvä kehua vai ei?

Olisi helppo sanoa, että laihtumisen huomioiminen ja kehuminen kannustaa jatkossakin painonhallinnan toimenpiteitä ja piristää kuulijan mieltä. Ilman muuta näin onkin ja tämä on se plussapuoli asiassa. Ja jos joku tyytyy näkemään asian näin, niin se voi olla ihan oikea tapa. Mutta on kehumisessa ehkä varjopuoliakin.

Mitä ongelmia kehuissa voi olla?

Päällimmäisin syy miksi itse kohtuuharvoin - joskus toki - reagoin jonkin henkilön painonlaskuun onnitteluin tai kehuin on, etten halua antaa mielikuvaa että nyt hoikempana hänen asiansa olisivat jotenkin paremmin tai hän olisi parempi ihminen. En halua vahvistaa mielikuvaa, että paino tai laihtuminen ovat asioita, joilla olemista määritellään. Tietysti voisi sanoa, etten minä hänen ihmisyyttä kehukaan vaan ainoastaan kannustan uusista elintavoista - mutta luulen sen olevan vähän sanahelinää kun kokonaisvaikutelma helposti kuitenkin on "olet nyt parempi". Kyllä minä kehun asiakasta monestakin asiasta, jolla uskon hänen parantaneen hyvinvointiaan mutta paino nyt vain ei pääsääntöisesti ole yksi niistä.

Tietysti asiaan vaikuttaa myös se miten asiakas on laihduttanut eli onko oletettavaa, että laihtuminen jää pysyvänlaiseksi. On helppo onnitella henkilöä, joka on laihtunut itselleen sopivalla ja luontevalla tavalla ja mahdotonta onnitella sellaista, jonka laihdutus perustuu tiukisteluun, kiristelyyn ja itsensä kurissa pitämiseen. Minun on esimerkiksi hyvin vaikea käsittää onnitteluja 25 kg:n laihtumisesta, jos asiakas itse kamppailee mielitekojen kanssa, on väsynyt, palelee, ja/tai hirveästi voimavaroja kuluu painon kurissa pitämiseen - koska ei se tule pysymään ja lopputulos on todennäköisesti jojo, joka heikentää terveyttä ja hyvinvointia.

Mutta tässäkin on sivujuonne - arvioni heidän jatkostaan ei ole sataprosenttinen vaikka kokemuksen myötä se tarkentuukin. Minä koen hiukan niin, että jos olen kehunut jotain henkilöä mielestäni hyvästä painonlaskusta ja homma kuitenkin levähtää - elämä kun on arvaamatonta-, niin minun kehuni olisivat vain lisäämässä hänen pettymystään. Toki pääasiallisesti pettymyksen kokemus tulee henkilöltä itsestään, mutta ei sitä mitenkään auta jos "asiantuntijakin" on kehunut ja sitten painon takaisin nousun hetkellä yksilö kokee että nekin kehut tuli petettyä. Tietysti tämä vaikuttaa ohjaajan merkityksen ylikorostukselta, kun henkilön lähipiireistä tulee samaa viestiä joka tapauksessa - tottakai tulee, mutta en minä ainakaan osaltani haluaisi olla tuota pettymyksen tunnetta lisäämässä. Mieluummin pitäisin painon sellaisena "se nyt on mitä on" tyyppisenä asiana, jonka muuttumisen ei itsessään pitäisi mahdottomasti mielialoja heilautella.

Painon kokeminen painoa tärkeämpää hyvinvoinnille

Ehkä ajankin tässä koko hommassa takaa sitä, että kehumalla painonmuutoksista teen painon tärkeämmäksi kuin se onkaan. Toki se elämänlaatuun ja terveyteen vaikuttaa, mutta tutkimuksissa aika säännönmukaisesti (1,2)  kuitenkin nähdään, että itse paino vaikuttaa elämänlaatuun paljon vähemmän kuin itse kokemus ylipainosta ja sen mukana tulevat huonot fiilikset. Tämähän on aika pitkälle sen ilmiön (1,2)  takana miksi ylipaino heikentää elämänlaatua enemmän naisilla kuin miehillä (joilla se ei usein liity asiaan lainkaan) - naisilla on aiheesta kovemmat paineet.

Eli jos/kun ei anna painon määritellä itseään, niin ylipainon hyvinvointiheikennykset jäävät aika pieniksi - tutkimustieto, johon ainakin oma työkokemukseni sopii mainiosti. Ja minä en siis halua kehuillani yhtään lisätä tätä painon määrittelevää roolia - sille kannattaa jotain tehdä jos se kiinnostaa, mutta ei se mikään mittari ole millekään muulle asialle kuin paljonko se vaaka näyttää. Ja asiakkaan hyvinvoinnin kannalta kaikkein parasta mitä voin tehdä on SEKÄ auttaa painonhallinnassa ETTÄ luoda fiilistä, jossa paino itsessään merkitsee aika vähän ja mieluummin keskitytään elintapa-asioihin jotka parantavat hyvinvointia ja siinä sivussa se painokin sitten tulee mukana kuin sivutuotteena. Suoraan painon nimissä ja siihen sihdaten ei paljoakaan kannata tehdä.

Vaikea pukea sanoiksi näitä ajatuksia mutta eiköhän se suurinpiirtein selvinnyt. Mielenkiinnolla odottelen kommenttejanne ja saatan jälkiviisaana hieman tuunatakin tätä tarinaa myöhemmin. Kehuako vaiko ei?
-----------------------------------------------------------------------------------------------

Tuttusi kertoo laihtuneensa 15 kg etkä tiedä miten? Mikä on ensireaktiosi? (useampi vastaus käy)

18 kommenttia:

  1. Olen laihduttanut vuodessa noin 25 kiloa, ja itse ainakin otan kaikki kehut vastaan oikein mielelläni! :) Siksi teen samoin myös muille. Suuren kilomäärän laihduttaminen viittaa joka tapauksessa siihen että laihduttamiseen on panostettu kovasti eli asia on silloin kyseiselle henkilölle todella tärkeä ja hän myös ansaitsee kehunsa. Se kai sitten on laihduttajan oma murhe jos kehun ottaa jotenkin painostuksena että liikapainon on nyt sitten kanssa pysyttävä poissa tms. Tunnen toki ns. jojolaihduttajia, joista aika varmasti tietää saman tien että kilot tulevat takaisin ehkä lisän kanssa, mutta kilojen pudottamisen jälkeen kehut ovat silti paikallaan, koska eipä sitä tiedä vaikka juuri tämä kerta olisi se jonka jälkeen paino pysyykin alhaalla. ;)

    Toisaalta ymmärrän myös tuon pointtisi neutraaliudesta, koska olen kuullut muutaman laihduttaneen tutun olleen vihaisia kehuista esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen edustajille, koska laihtumisen kehuminen on heistä tuntunut juuri siltä että heidät oikeasti huomataan vasta nyt laihtuneina...

    VastaaPoista
  2. On eri asia kehua pyytämättä kuin että iloitsee ja kehuu toista, kun hän itse asiasta ilmoittaa.

    Minä en pidä siitä, että painostani huomautellaan. Jos haluan saada huomiota painooni liittyen, otan asian itse esille.

    Sen sijaan, jos ystävä iloisena tulee kertomaan, kuinka on laihtunut, niin kyllä minä iloitsen sitä hänen kanssaan. Jos toisen ilmoituksen ja riemun kuittaa olkia kohtauttamalla, niin sekin voi viestiä mitä tahansa.

    Ymmärrän kyllä pointtisi erittäin hyvin. Ehkä nämä ovat aika pitkälti tapauskohtaisia eli tilannetajua tarvitaan.

    VastaaPoista
  3. Minusta paino on itse kunkin henkilökohtainen asia, johon en mielellään puutu mitenkään. Enkä pidä siitä, että minun lihomistani tai laihtumistani kommentoidaan tavatessa heti ensimmäisessä lauseessa. Näin on käynyt parin henkilön kanssa.

    Saatan tosin sanoa jollekulle laihtumisestaan iloitsevalle "sepä kiva" tai "hyvä juttu". Ihan iloisesti siis. Ehkä pahinta mitä voin ajatella on, että jos laihtuisin reilusti, tulisi kommenttia "näytätpä hyvältä". Tuntuisi siltä, että ennenkö näytin ihan kauhealta sitten... Enkä osaa sanoa, miten tuollaiseen reagoisin, jos sattuisi kohdalle.

    On varmasti juuri niin, että ylipainon kokeminen heikentää eniten elämänlaatua. On kuitenkin vain harvoja asioita, joissa se oikeasti rajoittaa elämistä.

    Galluppiin liittyen siis ei paljon hetkauta ja suhtaudun neutraalin kannustavasti. Olkoonkin, että joskus on tutun henkilön laihtumisesta iloitseminen saanut huolestumaan, koska kyse normaalipainoisesta nuoresta naisesta. Sekin on vaikea paikka, miten ilmaista huolensa ja onko huolestumisella perusteita (itselläni on tavallaan syömishäiriötaustaa, siksi huoli on aito)? Samoin kun vanhus laihtuu, en pidä sitä mitenkään hyvänä, vaan yksinomaan huolestuttavana. Tällaisessa tapauksessa (vanhuksen laihtuminen) olen ilmaissut huoleni ihan suoraan, eli kommentoinut kysymättä toisen painoa.

    VastaaPoista
  4. Ihan sivuhuomautuksena: tässähän ei nyt ollut kyse painon tai laihtumisen kommentoimisesta pyytämättä vaan tilanteessa jossa joku tulee ylpeänä kehumaan laihtuneensa. Sairauden tai vanhuuden ja sairauden takia laihtuminen on ihan eri asia, siinä ei ole mitään kehumista. En itsekään pidä siitä että joku kommentoi painoani ohimennen, vaikka kehut otan toki aina vastaan jos niitä tulee.

    VastaaPoista
  5. Ei siinä taida yhden tai kahden ihmisen onnittelut, tai kehut paljon vaikuttaa.
    Ikävä kyllä elämme semmoisessa maailmassa,
    että hoikkia ihmisiä arvostetaan ja lihavia
    ei huomata, tai heihin suhtaudutaan
    väheksyvästi. JA tämä nimenomaan naisilla,
    ei miehillä.
    -nimim. laihasta lihavaksi ja takaisin-

    VastaaPoista
  6. Hyvää pohdintaa Patrikilta jälleen ja ymmärrän kirjoituksen pointin. Jos takana on jo aikaisempaa hoitohistoriaa, auttaa se suhtautumaan tilanteeseen. Jos asiakkaalla on luonteva suhtautuminen laihtumiseen eli laihtumisen merkitys ei ole kokonaiskuvan kannalta liian suuri, ei kommentti ole niin oleellinen.

    Jos taas selkeästi koko elämän kulku määritellään painon perusteella, niin silloin tilanne on haastavampi. Tällöin pitäisi pystyä auttamaan asiakasta pistämään elämän arvojärjestystä oikeaan kuosiin. Ehkä silti varsinainen kehuminen tai sen jättäminen ei ole yhtä olennaista kuin se, miten jatkossa toimitaan. Ehkä silti kehuisin, mutta pyrkisin tuomaan huoleni painon seuraamisen liiallisesta merkityksestä. Kehuisin siksi, että asiakkaalle asia on selkeästi tärkeä ja jatkon kannalta olennaisen viestin läpimenon mahdollisuus voi olla parempi kuin sen tekemättä jättäminen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille suuresti kommenteista, ne ovat olleet minulle jo nyt hyödyllisiä!

    Silti gallupin tässä vaiheessa - kun kehut ovat saaneet eniten ääniä - niin on silti vaikea kokea itse tuota yleisintä mielipidettä. Luulenpa että tässä tieto lisää tuskaa ja esimerkkinä voisin ottaa Strangiatolta "koska eipä sitä tiedä vaikka juuri tämä kerta olisi se jonka jälkeen paino pysyykin alhaalla. ;)" . Tämähän on yleinen kokemus miksi laihtuminen keinolla millä hyvänsä nähdää hyvänä, että se voi silti jäädä pysyväksi. Ja sitten tutkimuksen ja kokemuksen äänellä toteaisin, että valitettavasti sen pystyy varsin hyvin arvioimaan milloin laihdutus jää pysyväksi ja milloin ei. Ja jos kaikki signaalit huutaa painon takaisinnousua, niin mä en vain pysty iloitsemaan vilpittömästi.

    Yleisin vastaus ei yllätä yhtään. Olen luennoillani gallupin kaltaisen kysymyksen aika usein kysynyt ja vastaukset ovat noudattaneet gallupinkin nykyistä jakaumaa. Mutta minulle tämä "laihtuminen on aina keinoista riippumatta hyvä juttu jos sitä toivoo" kielii kyllä siitä, että joitakin keskeisiä asioita laihdutuksesta ei ehkä tiedetä ja niihin on syytä palata blogissakin joskus...

    VastaaPoista
  8. Gallupissa ei kylläkään puhuttu siitä, että "Laihtuu keinolla millä hyvänsä". Itse ajattelin kysymystä ainoastaan siltä kannalta, että laihtuja itse tuo iloisena onnistumisensa esille. Oletukseni oli myös, ettei laihtuja ole anorektikko.

    Entisenä anorektikkona en halua omalta osaltani olla ihannoimassa sairaalloista laihuutta (vaikka periaatteessa en näe sitä pahana).

    VastaaPoista
  9. Viela tarkennus: Luulen, että aika moni tuntee läheisensä sen verran hyvin, että osaa arvioida onko laihduttaminen terveellistä.

    Oman kokemukseni mukaan anoreksiaa sairastava on viimeinen ihminen kehumaan ja iloitsemaan painoaan, vaikkei painaisi edes neljääkymmentä kiloa.

    Tilannetaju oli se, mitä korostin kommetissani. Harmi, jos meni ohi.

    VastaaPoista
  10. Tuli mieleen tapaus, jossa kaksi toisilleen tuttua naista kohtasivat sattumalta pitkästä aikaa. Toinen heistä oli laihtunut sitten viimenäkemän 25 kiloa, ja toinen totta kai onnitteli, äimisteli ja kehui - vilpittömän iloisesti tietenkin. Kysyipä vielä, että millä metodilla kilot olivat karisseet: "Sairastuin vakavaan masennukseen", laihtunut vastasi.

    Pointti: en menisi kommentoimaan painonpudotusta(tai haluaisi, että painonmuutoksiani kommentoidaan), ellei ihminen itse ota asiaa esiin. Muutoksen takana kun voi olla arkakin asia.

    VastaaPoista
  11. Elegia, kyllä se tilannetaju bongattiin ja itsekin sitä blogautuksessa tilannekohtaisuudella tarkoitin - ja tämä on varmasti paras vastaus koko kysymykseen. Mutta yksilöllisyys hajoaa keskustelussa niin moneen haaraan että siitä on hankala keskustella joten tuli vähän yleistettyä asiaa.

    Ehkä tuo gallupkysymys tuli vähän huonosti muotoiltua mutta tarkoitin siinä, että kyseessä on ylipainoinen ihminen joka on halunnut laihtua ja laihtunutkin - mutta tiedossa ei ole miten ja keino on voinut olla mitä vain. Niin mikä on ensireaktio kun ei ole hajuakaan miten on laihduttu?

    VastaaPoista
  12. Onnittelemista painonpudotuksesta voi mielestäni verrata johonkin muuhun henkilökohtaiseen saavutukseen, kuten opiskeluista valmistumiseen tai uuden työpaikan saamisesta. Uskon, että henkilökohtaiset saavutukset ja niiden arvottaminen on jokaisen yksilöllinen oikeus. Mielestäni ihminen saa olla ylpeä ja onnellinen painonpudotuksesta itsessään, en lähde arvottamaan sitä asioissa, jotka ei selkeästi ole ihmiselle itselleen tai muille vahingollisia.

    Vastaavassa tilanteessa, itse vastaisin kaverilleni "onneksi olkoon", kokisin toivottavasti spontaanisti iloa hänen puolestaan (mikäli kyseessä olisi ihminen, jolla olisi kiloja mistä laihtua ja luonnollisesti varmasti varauksellisemmin lähtökohtaisesti erittäin hoikan kaverin kyseenollessa), mutta mikäli asian kertojana olisi asiakas, suhtautuisin varmasti aluksi suhteellisen neutraalisti ja mikäli keskusteltu jatkuisi pidempään, kehuisin enempi asiaan liittyviä ponnisteluja, kuten elämäntapamuutoksia.

    VastaaPoista
  13. Olen itsekin miettinyt tätä monesti. Olen aikoinaan itse sairastanut anoreksian, ja vaikka nykyisin sekä syön hyvin ja normaalisti että olen kaikinpuolin terve ja hyvinvoiva, muistan kuin eilisen päivän, miltä kommentit omasta ulkonäöstä, nimenomaan painosta, tuntuivat. En tiedä johtuuko siitä, mutta olen äärimmäisen huono huomaamaan laihtumista - siis voin ihan vilpittömästi sanoa, etten meinaa huomata ennen kuin joku sanoo, että joku toinen on laihtunut. Sellaisissa tilanteissa en sano yleensä mitään, ellei asianosainen itse ota asiaa puheeksi nimenomaan niin, että on selkeän ylpeä - terveellä tavalla - saavutuksestaan ja tyytyväinen tilanteeseen.

    Sellaisen lisääntyneen säteilyn ja hyvinvoinnin lisääntymisen sen sijaan huomaan, ja sitä kehun. Hassu tilanne loppukesästä, kun palasimme töihin. Yksi työkaveri oli laihtunut oliko se nyt 18 kiloa. En tajunnut koko laihtumista, mutta huomasin hänen aivan uudenlaisen loistonsa, säteilynsä ja positiivisuutensa. Kehuin sitä. Työkaveri alkoi kertoa, miten hänen koko elämänsä oli muuttunut toukokuussa alkaneen elintapamuutoksen seurauksena - ja hän oli tosiaan laihtunut sen hurjan kilomäärän, oliko se nyt sitten 18 kiloa vai mitä. Mietin jälkeenpäin, että on jotenkin käsittämätöntä, etten huomannut sitä laihtumista - enkä edelleenkään osaa sanoa minkä näköinen (paksuinen) hän oli ennen. Mutta hänen säteilynsä on asia, jota aina ensimmäiseksi huomaan spontaanisti kommentoivani - se vaan on niin ihana asia.

    Joskus tämä asia on inhottavakin. Näin toista työkaveria, ja myös hän oli selkeän eri näköinen kuin ennen. Luulin asian johtuvan meikistä. Samana päivänä hän laittoi facebookiin, miten kivalta tuntui, kun (joku toinen) työkaveri oli huomannut hänen laihtuneen. Mietin silloin, että hyvänen aika, miten minä en sitä tajunnut. Huomasin, että hän jotenkin "hakee" jotain minulta, mutta en tajunnut mitä.

    Eli varmasti tämä laihtumisen kommentointi ja sen vaikutukset ihmiseen riippuvat ihan hurjan paljon siitä, miksi on laihtunut, miten paljon iloa tehdyt muutokset ovat tuoneet omaan elämään jne. Itse henkilökohtaisesti en halua painostani kuulla, mutta joku toinen voi haluta. Luotan omaan intuitioonikommentoinnin suhteen jos ylipäänsä joskus toisen laihtumisen huomaan. ;)

    VastaaPoista
  14. Tämä on jälleen hyvä aihe. Itse suhtaudun ammattimielessä samoin kuin Patrik, tiedustelen miltä tuntuu ja yritän miettiä onko tämä nyt sellaista suht pysyvää muutosta. Minä en tosin, yleensä edes huomaa jos asiakas on laihtunut, koska pidän tärkeämpänä niitä muutoksia joita tapahtuu ruokalautaselle, elämäntavoissa ja pääkopan sisällä. Privaattipuolella en kehu enkä "toru" kenenkään painoa. Jos hän otaa senitse puheeksi, mutta silloinkin huomaan, että ammattiminä nousee pintaa ja alan "kysellä". Minua häiritsee ylipäätään se että kommentoimme toistemme painoa, niin lasten kuin aikuisten. Suuntaan tai toiseen. Emme tosiaan voi tietää mitä sen hoikan tai pullean olemuksen takana on. Minä en ajattele, että paino on saavutus siinä kuin opinnot tai menestys jossain muussa asiassa. Kun painon takana on kovin yksilöllisiä asioita ja vaikka kuinka "yrittäisi" ei painonhallinta aina onnistu. Enkä näe että paino on aina ihmisen omissa käsisä, vaan siihen vaikuttavat kovin monet asian. Kun olen keskustellut tästä asiakkaiden kanssa, toiset ottavat kehut mielellään vastaan ja toiset kokevat ne todella kiusalliseksi ja että vain paino ja sen lasku on merkittävää.

    Olen itsekin saanut kommentteja niin lasteni kuin omastanikin painosta ja sen muutoksista ja joka kerta se tuntuu yhtä typerältä. Miksi hoikkaa lastani pitää kommentoida, miksi minulta pitää kysyä, oletko laihtunut tai oletko raskaana? Tämä takia en koskaan itse aloita keskustelua kenenkään painosta (vastaanotollakin, kysyn mitä kuuluu?, siihen voi sitten vastata aika laajasti, myös painosta).

    VastaaPoista
  15. Ymmärrän täysin Patrikin ajatuksen. Itse kärjistän sen niin, että laihtumisessa itsessään ei ole mitään onnittelemisen arvoista (koska emme arvota ihmistä hänen painonsa perusteella). Ihan kuin elämäni ilman laihtumista olisi jotenkin vähemmän arvokasta kuin se elämä, jossa laihdun.

    Kiinnitin jonkun kommentissa huomiota siihen, että perhe kyllä huomaa onko laihtumisen tapa ollut oikea. Ymmärrän, että kommentoija haki tällä anoreksian puhkeamista, mutta minä taas hakisin tähän perheen rooliin vähän laajempaa kuvakulmaa.

    Menee siis jo vähän ohi aiheen, mutta voisi olla mielenkiintoista, jos Patrik joskus kirjoittaisi tästä perheen tuesta. Oma käytönnönkokemukseni kun ennemminkin näyttäisi, että perheessä ei välttämättä osata tukea tällaista rentoa painonhallintaa. Edelleen, kun valtavirta tuntuu uskovan tuohon "laihtuminen on itsekurista kiinni" -mantraan, niin syyllistäminen (katsein tai lausein) jatkuu lähipiirissä, vaikka itse uskoisi vapaaseen syömiseen. Se, että joutuu sitten "taistelemaan" aiheesta äitinsä tai miehensä kanssa ei kyllä nopeuta syyllisyydestä pääsemistä.

    VastaaPoista
  16. Itse kehuin omaa äitiäni parantuneista verensokeriarvoista ja lisääntyneestä yleisestä hyvinvoinnista ja sivuutin koko painonlasku-kehumisen kokonaan. Mielestäni on ihan sama paljonko paino laskee vai laskeeko ollenkaan, jos henkilö kokee olonsa paranevan ja labratuloksetkin tukevat tuntemusta. Tärkeintä kuitenkin on terveys sinällään, elopaino on toissijainen juttu ja silloin painonlaskusta kehumisen sijaan kannattaa keskittyä muihin positiivisiin muutoksiin.
    Toki on hyvä kannustaa laihduttajaa, mutta mielestäni laihdutus ei koskaan saisi olla pelkästään ulkonäköjuttu tai johtua siitä, että painoindeksin mukaan on ylipainoinen. Omat tuntemukset ja elimistön terveydentila on se jonka pitäisi olla pääasiallinen syy/halu laihduttamiselle.

    VastaaPoista
  17. Kommentit luettuani huomaan, että pitää tarkentaa - en onnittele ketä tahansa milloin tahansa huomattuani toisen laihtuneen vaan totta kai tarkistan tilanteen:) Mutta konsteja en kyllä arvioi, jokainen tekee tyylillään eikä minulla ole kompetenssia mennä toista siitä arvostelemaan. Omankin kokemuksen mukaan ohjeella, jolla painon piti pysyä poissa se silti palasai. Vuoden päästä tiedän viimeisimmästä tuloksen.

    Laihduttamisessa oli kohdallani kyse selän terveydestä, mutta ihanana bonuksena tulee uusi ulkomuoto, joka tukee tyytyväisyyttä omaan itseensä, joka taas sekin tietty myös edistää terveyttä.

    Kyllähän siinä tiukistelemaan itseään joutuu, mutta toisaalta - aika harva lihava kai kuitenkaan haluaa olla lihava? Mutta jos on sinut painonsa kanssa niin silloinhan jollei kerran sillä suurta terveysvaikutusta ole pitäisi kannustaa tekemään niitä muita juttuja, jotka terveyttä edistävät? Toisaalta eikös ylipainoon liittyviä terveysongelmia ole ihan kiistattomia:korkea verenpaine ja kakkostyypin diabetes nyt ainakin...

    Ja sairaanhoidonluennoilta muistan kyllä, että sairauden kuin sairauden yhtenä riskitekijänä oli ylipaino:D

    VastaaPoista
  18. Haluan kommentoida Pullapoliisin kommenttiin: "Minä en ajattele, että paino on saavutus siinä kuin opinnot tai menestys jossain muussa asiassa. Kun painon takana on kovin yksilöllisiä asioita ja vaikka kuinka "yrittäisi" ei painonhallinta aina onnistu. Enkä näe että paino on aina ihmisen omissa käsisä, vaan siihen vaikuttavat kovin monet asian. Kun olen keskustellut tästä asiakkaiden kanssa, toiset ottavat kehut mielellään vastaan ja toiset kokevat ne todella kiusalliseksi ja että vain paino ja sen lasku on merkittävää." -> Jokaikisen saavutuksen takana on niin paljon yksilöllisiä asioita, mihin ihminen ei välttämättä voi vaikuttaa, niin psyykkisiä, terveydellisiä ja sosiaalisia puolia, ja elettyä elämää: kellä on lukihäiriö, kellä psyykkinen sairaus, kellä kuolee läheinen, kellä AD/HD tai mitä vaan, mikä vaikuttaa tilanteeseen tai yksilöön, joten mikään saavutus (vaikka nyt opiskelu, valmistuminen, työ, mikä vaan, minkä ihminen saavutukseksi lukee) ei ole mielestäni ole siinä suhteessa erilainen paino-asiaan.

    Itse on mielestäni myös erityisesti eroa siinä, että huomioiko ihminen painonlaskun itse saavutukseksi, silloin olen siitä iloinen, mutta tapanani ei ole noteerata ihmisten ulkomuotoa tai onnitella, mikäli havaitsen silmilläni muutosta.

    Ja täytyy sanoa, että onneksi, siis onnneksi, voin olla yksityishenkilönä spontaanin iloinen niistä asioista, mitkä on ihmisille tärkeitä, kun taas työhön kuuluu analysointi ja ajattelutyö siitä, mikä on ihmiselle hoidollisesti tai terapeuttisesti hyväksi.

    Ajatuksia heitteli Turjake (ja myös kirjoitteli: anonyymi 24. syyskuuta 2011 16.04)

    VastaaPoista