torstai 16. kesäkuuta 2011

Pisto sydämessä - ärsyttävää

Perhana. Kävin eilen kaupassa ja tein ruokaa. Ja tehdessäni tunsin pienen epäilyksen että pitäisiköhän tätä jatkossa vältellä. Ruokana oli yksi suuria herkkujani, joka tuntuu maistuvan etenkin liikunnan jälkeen mahdollisesti suolaisesta mausta johtuen - kyseessä on "pilpilpasta" ja reseptiikka menee paltteerallaa näin:

keitettyä (chili)pastaa
reilusti katkarapuja
rutkasti öljyä ja köntti voita/oivariinia
punaista chiliä 1-2 kipaletta pieninä paloina
ehkä suolaa, ehkä ei


Ja mikäs tuossa sen piston voisi aiheuttaa?


Kyse on tietysti katkaravuista. Ja syy miksi ne varmaan nyt mietityttävät oli lukemani Eating animals -kirja, joka nosti asian taas hetkeksi tietoisuuteen. Sinällään hyvä kirja ei sisältänyt paljoakaan mitä ei olisi tullut luettua aiemmin, mutta näköjään se onnistui herättämään henkiin suht' uinuvan ekologisuuteni. Todennäköisesti monien muiden tavoin minäkin toteutan ekologisuutta enemmän ajatuksen tasolla kuin käytännössä - ja etenkin syömisessä ajatusmalliini kuuluu mahdollisimman laajan repertuaarin pitäminen käytössä maittavuuden ja joustavuuden nimissä. Mutta katkaravut ovat kuitenkin melkoisen ongelmallisia kalastettavia ja ei olisi varmaan yhtään pöllömpi ajatus jättää niitä syömättä.

Mutta olen yllättynyt pienestä huonosta omastatunnossa ja tuosta ruoka-aineen välttämisajatuksesta. En muista vuosikausiin kokeneeni mihinkään ruoka-aineeseen välttämisen ajatusta ja kaikkea voi syödä - ja nyt yhtäkkiä sellainen pullahti esiin. Meneekö tämä ohi vai onko ekologisuusvaistoni hiljalleen saavuttanut tason, jossa ajatus kääntyy käytännöksi? Tunne sen kertoo tulevina aikoina ja odotan mielenkiinnolla.

Laajemmin terveyskäyttäytymisen kannalta tunnistin itsessäni fiiliksen, joka tietotasolla on toki ollut mukana mutta oli se silti hyödyllistä kokea pitkästä aikaa. Nimittäin vaikuttaminen huonon omantunnon kautta - ja sen että se on surkea tapa. Se on ärsyttävää ja melkein raivostuttavaa. Se saa samalla ajattelemaan muutosta, mutta samalla vastustamaan sitä koska tuntuu että muutosta yritetään pakottaa päälleni. Hassuinta on, ettei kukaan syyllistänyt minua vaan minä syyllistin ihan itse itseni kuten helposti tuntuu käyvän.

Ekologisuus on tullut jo vahvasti syömiseen ja trendi on yhä kasvava. Ja minusta pitääkin olla. Mutta voikohan syömisen ekologisuutta edes edistää ilman syyllistymisen kokemusta?

4 kommenttia:

  1. Mun mielestäni vastareaktioita saataisiin ehkäistyä välttämällä tiedotuksessa ehdottomuutta, asioiden luokittelua kokonaan kielletyiksi.

    Ainakin laajemmassa mittakaavassa parempia tuloksia voidaan saavuttaa tarjoamalla haitallisiksi luokitelluille ruoille vaihtoehtoja sekä korostamalla sitä, että jo vähentäminen on hyvä juttu. Tällöin ehkä useampi ihminen voisi oikeasti tehdäkin jotain. Ekologinen vastuu ei silloin myöskään kasautuisi vain niiden harteille, jotka vetävät asiat äärimmäisyyteen ja toimivat purismin pisaroina välinpitämättömän massan muodostamassa meresssä.

    Pragmaattisuus ja kohtuus siis ennen kaikkea. Sait tosin minullekin pistoksen rintaan, joten taidanpa motivoida itseni vaihtamaan tom yam -keiton katkikset kalapaloihin. Onneksi tämä ei ole suuri menetys (muuten kuin rahallisesti). Tyypilliset pakastekatkaravut ovat aika mälsän makuisia, joten kun ostan jatkossa harvemmin katkiksia, panostan vain tuoreisiin jättikatkarapuihin.

    -Hanna

    VastaaPoista
  2. Minulle tuli mieleen yleinen ajatus syömisen muutoksista: siihen pitää olla valmis. Vaakakupissa on kaksi asiaa, joista toinen muuttuu jostain syystä tärkeämmäksi ja painaakin yhtäkkiä entistä ykkösvalintaa enemmän.

    Jos muutakin syömistä voi muuttaa ilman syyllisyyttä, miksei se onnistuisi aivan samoin myös muutoksissa ekologisin perustein?

    VastaaPoista
  3. Satuin juuri eilen lukemaan päättyneen Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman vetäjän bloggauksen samasta aiheesta: Puolivirallista ruokaa, Ravitsemussuosituksiin ympäristönäkökulma?
    http://marjapuuro.blogspot.com/2011/05/ravitsemussuosituksiin-mukaan.html
    Kirjoitus vahvisti käsitystäni etteivät ravitsemussuositukset ja ympäristöasiat ole ainakaan kovin räikeästi eturistiriidassa: "Jo se, että söisimme nykyisten ravitsemussuositusten mukaan, tuottaisi MTT:n tutkimuksen mukaan 16% vähemmän ilmastopäästöjä kuin keskiverto suomalaisen sekasyöjän ruokavalio."
    Joten ei varmaan ole huono ajatus yhdistää ravitsemuksellisuus ja ympäristötietoisuus ruokatietoisuuden levittämisessä. Itse olen potenut pientä syyllisyyttä banaanien ostamisen kohdalla.

    VastaaPoista
  4. Tuo syyllistymättömyysjuttu on kyllä iso ja tärkeä asia, minun täytyy ajatella sitä joskus kun aivo suostuu toimimaan kunnolla. Kun miettii, että luultavasti aika iso osa meistä on kasvatettu syyllistämällä. "syö lautasesi tyhjäksi, etiopialaislapset eläisi viikon sillä mitä nyt meinasit jättää" jne.

    Nykyäänhän iso osa ruoan ympäristövaikutuksista tulee siitä, että ruokaa menee hukkaan. Siis ihan suoraan roskiin, ketjun kaikissa vaiheissa. Toinen hukkaan menemisen tapa on sitten se, että ihmiset syövät liikaa. Periaateessa jokainen ylimääräinen kalori ja sipsipussi on ympäristölle täysin turhaa kuormaa.

    Syyllistämisen sijasta voitaisiin siis vedota ihmisten synnynnäiseen ahneuteen ja nuukuuteen; siihen, ettei ruokaa menisi hukkaan eikä ostettaisi turhuuksia muuta kuin erikoistilanteissa -ihan niin kuin ainakin minun lapsuudessani 80 -luvulla toimittiin. Ongelma on se, että me elämme nykyään kuin jokainen päivä olisi synttäri ja joulu.

    Sellaisen osta vähemmän, mutta parempaa -ajattelun voisi hyvin verhota itsensä hemmottelun ajatukseen.

    Näin muuten tuon Hannan Tom Yam -keiton ohjeen ja pähkäilin, ilkeänkö tehdä sitä ja ostaa katkarapuja... kun katkaravut on ainoa "kalaruoka", mitä voin syödä. Maailma varmasti tuhoutuu, jos syön kerran kuussa katkarapuja. ;)

    *P*

    VastaaPoista