sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ostetut ravitsemustutkijat - köyhää ajattelua

Tasaisesti kuulee kommentteja joissa ravitsemustutkijoiden mielipiteiden takana uskotaan olevan ”taustalla jylläävä elintarviketeollisuuden raha” joka on jyrännyt yli puolueettomuuden ja arvostelukyvyn. Rahan valtaa en väheksy, mutta kun kuulen tuon niin ensifiilis on usein huvittunut, mutta joskus harmitteleva koska tuolta pohjalta on hankala debatoida. Tänään sain tämänkaltaista meiliä erään lisäainejutun pohjalta ja kun asia taas nousi esiin niin mieleeni juolahti että josko nyt hieman valottaisi esimerkinomaisesti mikä siinä on koomista.
Yleisesti ottaen sanoisin, ettei Suomessa elintarviketeollisuuden syytämä raha ravitsemustieteilijöidelle vaikuta heidän mielipiteisiinsä. Koska SITÄ RAHAA EI OLE. En tiedä mistä ihmeestä on tullut sellainen mielikuva että ravitsemustutkijoiden tutkimukset, palkat tai oikeastaan mikään rahallinen panos olisi riippuvainen elintarvike- tai lääketeollisuuden panostuksesta. Kyllä ne rahat tulevat ihan muualta ja yleisesti ottaen erilaisista ministeriöiden, RAY:n, TEKESin, EU:n tai vastaavien hankerahoituksista – jostain tämäkin data varmaan löytyisi mutta olisin äimistynyt jos teollisuuden osuus koko suomalaisesta ravitsemustutkimuksesta olisi lähelläkään 10 %:a (nyt joku osaava kaivamaan ne luvut jos ne on olemassa…). Ja en tunnu olevan ainoa joka on samaa mieltä sillä pikaisella haulla tuli tällainen artikkeli vastaan ja huomatkaa erityisesti lause: "Suurimpia pullonkauloja ravitsemustutkimuksen etenemiseksi on rahoituksen pitkäjänteisyyden puute ja niukkuus, erityisesti teollisuuden rahoitus on niukkaa."

Noin muutenkaan ei työn erilaisissa toimenkuvissa törmää elintarviketeollisuuteen kuin ihan satunnaisesti. Uskon myös olevani tässä suhteessa aika tyypillinen ravitsemustutkija. Toki tilanne voi olla yksittäistapauksissa erilainen: voi olla yksittäisiä tutkimuksia jossa teollisuus on isolla osuudella liikkeellä ja niiden tuloksiin tuleekin suhtautua normaalia kriittisemmin jos ei muusta niin julkaisuharhasta johtuen.

Lienee turhaa vakuutella riippumattomuutta ammattikunnassa, joten annan omien lukujeni puhua puolestaan ja niiden pohjalta voi arvioida ”myisittekö te itsenne” niillä luvuilla. Olen ollut puolinainen tutkija kohta 12 vuotta ja heitän lonkalta että tutkimuksiin on mennyt muutama miljoona euroa (mukana mm. EU:n monikeskushanke). Koko tästä rahoituksesta elintarvike- tai lääketeollisuus on maksanut noin 5000 euroa yhdessä tutkimuksessa jossa käytimme VLCD-tuotetta laihdutusvaiheessa. Toinen pointti on, että minun suustani ei ole varmaan koskaan kuulunut mitään hirveän positiivista VLCD-tuotteista, joten noin laajemminkin rahan läsnäolo ei tarkoita mielipiteen ostoa. Se tutkimusrahoituksesta.

Entäs ne muut tulot? Ne isot voitelurahat henkilökohtaisille tileille :) Laskin juuri itseltäni kuinka suuri osa tuloistani vuosien 2007-2010 aikana tuli edes etäisesti elintarvike-lääketeollisuuteen liittyviltä tahoilta. Vastaus on hitusen yli 1 % kokonaistuloista ja ne koostuivat painonhallintaoppaan tekemisestä, neljästä työhyvinvointiluennosta yritysten henkilöstöille ja kahden artikkelin kirjoittamisesta. En jaksa laskea pidemmälle taaksepäin koska tiedän ettei se koskaan aiemmin ole ollut senkään vertaa. Jos joku uskoo ihmisen myyvän ajatuksensa näillä suolapähkinärahoilla niin olen sanaton. Jos joku ei usko lukuja niin ei voi mitään.

Puheet elintarviketeollisuuden vaikutuksesta ravitsemusihmisten mielipiteisiin Suomessa ovat hassuja. Tuohon heikkoon selitykseen vetoavat minusta ihmiset, jotka uskovat olevansa oikeassa eivätkä pysty näkemään muita syitä sille että joku on eri mieltä asiasta.

Todennäköisesti ne erimielisyydet selittyvät kuitenkin tiedon määrällä, näkökantaeroilla, valmiudella muuttaa ajatuksiaan, erilaisilla suhteellistamisilla ja miten kaikilla tavoin me nyt voidaankin ajatella samoista asioista – ja kukaan ei ole kaikissa asioissa oikeassa mutta hyvä sinne päin on tietty pyrkiä. Minulla on vain kerran ollut mainio tilaisuus keskustella asiallisesti henkilön kanssa joka oli mediaviestinnässä melko lailla eri mieltä kanssani eräästä ravitsemuksellisesta seikasta. Minusta kuvaavaa oli että tässä tapauksessa olimme oikeastaan samaa mieltä itse asiasta. Mutta hän oli optimoija ja hänestä kaikki mikä parantaa tavoitetta kannatti nostaa esille– minä en ole optimoija vaan suhteutan sitä (eli mitkä ovat mielestäni väärtejä huomioitavia ja mitkä ei) ja kehotin yleisesti jättämään asian huomiotta mielestäni pikkuseikkana. Eikä minusta kumpikaan ole oikein tai väärin – optimoijia ja suhteellistajia on myös kansassa. Minusta tässä oli tyyppiesimerkki siitä miten nämä erimielisyydet usein voivat syntyä. Ja miten asiallinen rauhallinen keskustelu auttaa ymmärtämään toista näkemystä.
PS. Joskus tulee mieleen myös sellainen asia, että jos raha on jollakulla ajava voima niin ei varmaan ensiajatus ole ravitsemustieteilijäksi rupeminen. Tiedetään että se on kestämätön argumentti, mutta silti…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti